jalis2.jpg

KKI

Otteluraportit

2018

Pato-JIlves

Kausi lähtenyt käyntiin Pöntöltä..anteeksi, siis Tervakoskelta Pato:n vieraana. Tämä, Puliukoiksikin tituleerattu joukkue, saanut matkaan mukaan iskukykyisen joukkueen, kahdella vaihtomiehellä. Joka on sinällään jo hyvä suoritus. Vastustaja ollut pelaava joukkue, joka pelannut näyttävää jalkapalloa, joskin ilmeisesti aika tehotonta sellaista. Ja hirmuiskussa ollut maalilivahti Markku U. pitänyt huolen lopusta. Pelin hallinta oli enimmäkseen kotijoukkueella, mutta viiden alakerralla liikkeelle lähtenyt vierailija piti vastustajan aikeet kurissa ja teki omista paikoistaan tehokkaasti. Kahdesti, Jarno V.:n toimiessa maalisieppona molemmilla kerroilla. Hienuu! Eikä kehumatta voi olla myöskään tietenkään loistavia otteita esittänyttä mv-Markkua nollapelinsä myötä! Unohtaa ei sovi myöskään Sami M.:n tekemää maalia, joka kuitenkin tuomarin tekemästä, jostain käsittämättömästä syystä, hylättiin. Merkitään kuitenkin maalintekijöiden listalle!

Viitaten myös tuohon alun tekstiin, jos kerran on niin, että tässä joukkueessa on kyse enimmäkseen "renttuporukasta", jonka peleihin voi tulla kuka vaan ja mistä vaan, lopputuloksen ollessa aina sama, niin todettakoon sitten, että lämpimästi tervetuloa mukaan pelaamaan ja ilon kautta iliman muuta! Jos taustat on sen verran kunnossa, että on varaa näin vahvasti arvostella, niin täytyisihän kaikki sellaiset mukaan saada. Muutenhan sitä ollaan ihan rupusakkia koko jengi! Kyllä tämä "juoppolalli" voi ainakin paikkansa luovuttaa, jos on jollain taustat paremmassa kunnossa ;). Ihan ei vissiin "paljasjalkaisilla" kasetti ja kotelo kestä, jos pikkusen huumorin avulla antaa näkemyksiä paikkakunnan asioiden merkityksellisyydestä jalkapallon osalta. Taisi jämsäläisyys olla joillekin liikaa. No, tämä ryysyläislauma se otti kuitenkin 0-2 vierasvoiton, ennakolta lohkon kärkipään joukkueelta, että oisko se tuo jalkapallon kieli kuitenkin hiukan muuttunut vuosien saatossa..

 

Tiivistykset lopuista peleistä:

Loppujen 2017 kesän pelien osalta täytyy todeta, että raportointi on jäänyt, näkemykset peleistä ovat unohtuneet ja tiedotteet hukkuneet jonnekin, joten tiivistetään ne tässä hiukan lyhyemmällä kaavalla. 7 peliä ollut vielä ohjelmassa ja näistä saavutettu hienosti 1 tasapeli. Tilanne voisi olla huonompikin. Tosin, ei ole oikein tiedossa, että miten. Maalintekoon kyllä pystyttiin ihan mukavasti, mutta ne eivät kuitenkaan joukkuetta siivittäneet voittoihin asti. Maaliverkkoja heiluttelivat kahdesti Jali, Make N., Henrik S. ja Jukka H. kertaalleen. Tästä viimeisimmästä maalista ko. pelin tuomari totesikin, että oli kauden komein maali. Johon sai välittömästi palautteen, että ei siis ole varmaankaan kovin montaa peliä sitten viheltänyt.

Kovin suurinumeroisia tappioita ei nyt kuitenkaan myöskään ollut, muutamaa peliä lukuunottamatta. Vaihtomiehiä ollut taas ajoittain hiukan niukasti, varsinkin vieraspeleissä, mutta se nyt kuuluu tässä joukkueessa nk. taudin kuvaan. Sarjasijoitus ei kyseisellä kaudella oikein mairitellut ja tätä lähdetäänkin seuraavana vuonna korjaamaan. Mutta ei millä tahansa hinnalla, vaan luonnollisesti ilon kautta, rennolla asenteella ja vuosi vuodelta huonontuneemmilla jutuilla. Sääliksi käy tässä suhteessa vastustajajoukkueita, jo nyt. Kauden viimeisimmän vieraspelin (Ylöjärvellä) osalta voidaan todeta se, että JIlveksen maalintekijäksi arvottu Hannu H. (Hannu Hanhi sopii jo siihen, että ylipäätään saatu maali), ken sitten lieneekään. Ehkä ylöjärveläinen ohikulkija, ehkä joukkueesta jonkun sala(rakas)matkustaja. Tarina kertoo myös, että pelin aikana ollut rankka sumu, joten senkään puolesta täyttä varmuutta maalintekijästä ei ole. Sitä se on niillä sote-alueilla..

 

JIlves-HirPy:

Kauden katastrofipeli. HirPy voitti. Suvereeniseen sävyyn. Ei raportoitavaa. Jokainen huusi ja kaikkia vitutti. Pohjalaista pirunpainia maalilla kävi mv M. Uusi-Lipasto. 1-7. Ugh. Jussi J. tek rankkarista. Ei ois kannattanu herätä..

 

Jlves-FC Teivo:

Tällä kertaa Paunun nurmelle saatu vastustajaksi tuo raviohjastajien luvattu maa eli Ylöjärven FC Teivo. Ottelun voittajasta ei oikeastaan ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, sen verran selkeästi parempi vierasjoukkue ollut. Lähinnä oli kaiketi kyse siitä, ettei lukemat valahtaisi mahdottoman rumiksi. Vaikka lähtökohtaisesti suomalaiset numerot ovatkin ihan kauniita. Teivo vienyt peliä ja JIlves puolustaen tehnyt sen mikä tehtävissä ollut (eli ei kovin paljon). Kotijoukkueen ainokaisen maalin tehnyt Hate, erittäin näyttävällä kauniilla nostolla, lähes puolesta kentästä, vastustajan maalivahdin ihastellessa keski-suomalaista maalaismaisemaa suhteellisen kaukana maaliltaan. Loistava oivallus Hatelta. Peli päättynyt kuitenkin 1-4 tappioon. Tätä kaikkea olleet seuraamassa kentän laidalla myös jämsäläisen jalkapalloilun menneis..menestystekijät Peltos-Jankke ja Lipi. Kannatti herätä!

 

JIlves-Apassit:

Kauden ensimmäinen kotipeli pelattu Apasseja vastaan. Tuo intiaanilaakson porukka saapunut Hämeenkyrön sote-alueilta. A-maajoukkuemies Matti Pitkoa ei näkynyt tälläkään kertaa. Peli ollut hyvin taisteluhenkinen, ei kuitenkaan mitään Mortal Kombat- osastoa, vaan rehellistä raastamista ja repimistä. Maalitilanteita ollut molemmilla jaksoilla hyvin vähän. Inkat pitäneet palloa ehkä keskimäärin hiukan enemmän. Kotijoukkue avannut "maalihanat" Haten toimesta, joka sijoittanut pallon maaliin läpiajon päätteeksi. Piltun syötöstä huolimatta. Hate tehnyt muutenkin hyviä nousuja ja osallistunut pelin rakentamiseen aktiivisesti. Ja kuin edellisen lauseen vastapainoksi, Hate riplaillut alimpana miehenä, kuten tapanaan on ja Mohikaani-hyökkääjä kiittänyt, tasoittaen tilanteeksi 1-1. Maalilla mv M. Uusi-Juusto ollut vailla mahdollisuuksia. Em. lisäksi edustusjoukkueen kulmakiviin lukeutuva Jamppi pelannut ensimmäisen ikämiespelin ja ollutkin heti vakuuttava puolustuslinjassa. Hyvä Jamppi!! 

 

FC Vapsi-JIlves:

Kauden toinen peli pelattu Vapsi:a vastaan Sastamalassa. Kotijoukkue hallinnut tapahtumia, jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta JIlves puolustanut joukkueena hyvin. Vastahyökkäysten vähyyden selittänyt urbaanilegenda "huonompi juoksukunto ja helv..iso kenttä". Jälkimmäinen on kyllä helppo uskoa. Vapsi joutunut tyytymään kaukolaukauksiin, joista yksi meinannut mennä ihan maaliin asti, mutta jälleen upeasti pelannut mv M. Uusi-Maasto venynyt huikeaan torjuntaan. Jakson lopulla valitettavasti Eska loukkaantunut ja loppupeli kuulemma mennyt ilman vaihtomiehiä. Loukkaantumisen taustalla kuulemma uudet ohuet nylon-hyla-sukkahousu-kureliivit - tämäkin on helppo uskoa. Juuri ennen tauko harjoiteltu kulmapotkuja ja lukuisten yritysten jälkeen pallo mennyt maalivahdin käsien kautta maaliin. JIlvekselle 0-1 johtoasema.

Toisella jaksolla Vapsi painostanut entisestään, tosin vierasjoukkueen ainosta vastaiskusta tullut 0-2 johtomaali, Sami P.:n toimesta. Jakso edennyt muutenkin samoissa merkeissä, puolustuskannallepano ja sitä rataa. Kotijoukkue sai myös maalitilin auki, nostamalla pallon mv M. Uusi-Säästön yli ja kirjaimellisesti kävelemällä pallon maaliin. JIlvesläisillä tietenkin asiasta vahvahko paitsiollinen näkemys, jonka seurauksena..maali luonnollisesti hyväksytty. Normihuutelua kuvaava "kolmas maailmansota" jäänyt kuitenkin alkamatta ja näin rauhanaikana päädytty sopuisasti lopputulokseen 1-2. Lopussa Kape vielä pelastanut pallon maaliviivalta mv M. Uusi-Maston syliin. Huh, olipa lähellä. Hyvä taistelu koko joukkueelta, erityismaininta puolutuslinjalle Kotamäki + Järvinen x 8 ja tietenkin mv M. Uusi-Kajasto. 

 

Apassit-JIlves:

Luonnonnurmi, lämpötila +22, lyhyt pelimatka, mukava matkaseura, uudet pelikengät-vanhat pelisukat jne., voisiko asetelma kauden avauspelille enää miellyttävämpi olla. Itse asiassa voisi, mutta ei siitä sen enempää. Ikämiehet olivat lähteneet perinteisellä arsenaalilla, siis määrällisesti ei laadullisesti, liikenteeseen kauden avausmatsiin naapurikunta Hämeenkyröön. Ei siis vaihtomiehiä ja mukana olevistakin jo 1/3 kremppajalkaisia tai muuten vaan vaivaisia. Tämä näkyikin kentällä heti alusta alkaen Apassien vyöryessä jatkuvalla syötöllä (ei kuitenkaan yksittäinen, pitkäkestoinen syöttö) vierasjoukkueen maalille. Avausmaali syntyikin aika nopeaan hienon keskityksen ja pukkauksen seurauksena. Ottelusta ei jäänyt juuri mitään kotiin viemisiksi, vielä vähemmän kertomisiksi. Peli olikin avauspuolikkaan jälkeen Apasseille niukasti 5-0. Oltiin taistelussa vielä mukana. Toiselle puoliajalle tehtiin pieniä pelipaikkamuutoksia, joka sai (kenties) aikaan sen, että lukuisista yrityksistään huolimatta, osasto Hämeenkyrö sai aikaan vain yhden maalin. Loppunumerot kirjattiin siis Apasseille puhtaasti 6-0.

Merkittävintä ehkä kuitenkin oli "keskustelu" puoliajalla, joista suorilla lainauksilla mainittakoon muutama: "Yritetään nyt edes vähän!", "No, kun ei jaksa niin ei jaksa", "Mää en tuu tänne muuten enää ikinä!", "Eiks se kannattais luopua sarjasta..?". Hienointa tässä oli ennen peliä eräässä autossa matkalla kuultu lausahdus: "On meillä joukkueessa hyvä henki ja kiva ilmapiiri sekä mukava pelailla". No, emme vedä tästä sen suurempia johtopäätöksiä tai ala kaivelemaan hautakuoppia (kovin syvälle ainakaan) ym., mutta voidaan tietysti todeta, että jos jokaiseen vieraspeliin lähdetään aina ilman vaihtomiehiä ja halutaan "tosissaan" taistella voitosta, niin siinä on aika iso ristiriita. Ja kun pelimatkat ovat aika pitkiä, niin mikä sitten on järkevää kenenkin mielestä. Mutta, yhtä kaikki, tässä pelissä oli kaikilla, erittäin hyvää ystävää (ja korostan, erittäin hyvä ystävä) Juhani Tammista lainatakseni, "mental tention" täysin kadoksissa. Ehkäpä jo seuraavaan peliin saadaan mukaan työmatkalaiset, lasarettilaiset ym., nuo oman elämänsä patriklaineet ja rasmusristolaiset, ja pystytään näin ollen taistelemaan jo pikkuisen paremmista asetelmista. Me tulemme vielä! #ilonkautta 

*********************************************

Melody Akatemia-JIlves:

Kauden viimeinen peli ollut täysin ylivoimaista sarjakärkeä vastaan Tampereella. Peliin lähdetty niukimmalla mahdollisella pelaajamäärällä ja koko kauden telakalla ollut managerikin kaivettu naftaliinistä pelaamaan. Normimaalivahtikin puuttunut. Peli kuitenkin alkanut vierasjoukkueen kannalta iloisesti, kun Moha päässyt ampumaan kuudentoista kulmalta laukauksen tolppaan, josta pallo kimmonnut em. Naftaliini-Niemisen jalkaan, joka siirtänyt pallon verkkoon. Vastustajan maalivahdin vielä keräillessä kamojaan Mohan laukauksen jäljiltä. No, sarjakärki aloittanut tämän jälkeen pelaamisen, pyöritellyt tehdaspaikkakunnan porukoita mielensä mukaan ja tehnyt ekalle puoliajalle vielä 3 suhteellisen komeaa maalia. JIlves juossut perässä, mutta sehän on osattu aina.

Toinen puoliaika alkanut taas mukavasti, kun Moha riistänyt vastustajalta pallon heti kättelyssä (ei siis kättelytilanteessa..) ja kuljetuksensa jälkeen sijoittanut näyttävästi pallon etukulmasta sisään. Tilanteeksi 3-2. Tämän jälkeen Melody karannut lopullisesti, muuttaen tilanteeksi nopeasti 5-2 ja viimeistellyt vielä loppunumeroiksi komean vaparin siivittämänä 6-2. Hyvä taistelu kuitenkin koko joukkueelta ja että ylipäätään on lähdetty pelaamaan sekä yrittämään.

Suurinta nautintoa pelistä ehkä kuitenkin tarjonnut maalivahdin tontin rohkeasti itselleen haalinut Hese, joka upeilla torjunnoillaan saanut myös vastustajajoukkueen pelaajissa "hurraa"-huutoja aikaiseksi. Mainittakoon ottelun loppuhetkiltä Hesen pelaaminen alimpana miehenä kuudellatoista, jossa pistänyt vastustajalta perinteisesti "puikot"! Ja vaikka tilanteen jälkeen pallo käynyt muutaman kerran tolpassa, niin varsinaista hätää ei kuitenkaan ollut, koska paitsiosääntö keksitty aikanaan. Tarina kertoo, että Heseä kyselty Hans Backen toimesta myös Huuhkajiin, mutta onneksi Hese ei ole kuitenkaan ollut niin Pöllö, että olisi lähtenyt siihen mukaan. Vaikka nähdyille taidoille olisi hyvin ollut käyttöä Islannissa, miksei myös Ratinassa..

 

HirPy-JIlves

Yksi niistä mukavimmista peleistä ikämiessarjassa eli Hirsilän peli, päästy vihdoinkin pelaamaan. Paikallinen kenttähän ei ole välttämättä kuuluisa mukavuudestaan ja sametinpehmeydestään, mutta luonnonnurmi joka tapauksessa. Onneksi suuremmilta vesisateilta vältytty ennen peliä, niin hieman enemmän elopainoa omaavammatkin pelaajat pysyneet pinnalla. Peli itsessään ollut, jälleen kerran, siisti ja ilon kautta toteutettu. Maaleja ei tästä huolimatta kuitenkaan Hirsilän kesäillassa tällä kertaa nähty, vaan pisteet tasattiin 0-0 -tuloksella. Paikkoja ollut perinteisesti molemmilla joukkueilla ja perinteitä kunnioittaen, kaikki myös tuhrittu 110 % varmuudella. Merkittävintä pelissä kuitenkin ehkä ollut muutaman uuden ikämiesjalkapalloilijan ensi esiintyminen oranssipaidassa eli edustusjoukkueen valmentajanakin toimiva Matti Koskela pelannut elämänsä ensimmäisen ikämiespelin ja hyvin pelasikin! Samoiten lempinimeä "Jali" kantava keskikentän pallotaituri pelannut erinomaisen debyytin! Joka myös erehdyttävästi muistuttaa jossakin määrin yhtä aikamme suurista..se joku argentiinalainen..kuka se nyt taas olikaan.. No, mutta iso Kiitos heille pelistä ja herrat saaneetkin ansaitut huomionosoitukset aplodeineen pelin jälkeen. Toivottavasti pelit myös jatkuvat ikämiessarjassa ;).

 

JIlves-HST Old Boys

Tampereelta kantautuneiden tietojen mukaan, vastustaja ei ollut saanut joukkuetta kasaan, joten tämä peli peruuntunut. Näin ollen raporttiosio normaalia lyhyempi.

 

Universtas-JIlves

Ikääntynyt petolauma ja nälkäinen (siis ruuan) sellainen matkusti, perinteisesti yhden miehen vaihtomiestaktiikalla, Kaupin nurmille Tampereelle. Vastassa Universtas. Kovan oloinen jengi ja kiirehän sitä JIlvesläisille tuli. Normirosterissa maalivahdin tonttia hallinnut Markku U. oli estynyt olemasta mukana, joten maalivahdin vermeet itselleen puki joukkueen kapteeni Mare. Itsevarmuutta uhoten, toteamalla: "Otan ne mitä saan, heittäytyminen ei tule kuuloonkaan". Sen enempää edelliseen lauseeseen viittaamatta, Universtas siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, aika komeilla kaukolaukauksilla. Mielenkiintoista kotijoukkueen pelissä olikin heidän keskinäinen, korkea vaatimustaso suhteessa toinen toisiinsa ja sen säilyttäminen, varsinaista hätää juurikaan olematta. Vierasjoukkuehan ei juurikaan maalipaikoille päässyt. No, kukin tavallaan. JIlveksen ensimmäinen, todellinen maalipaikka syntyi Sami P.:n loistavan palloriiston (maalivahdilta) jälkeen, pelaten täysin avopaikan, korostan siis vielä kerran, täysin avopaikan Jukka H.:lle. Joka kuitenkin kaikkien villasukkakutien isänä ja äitinä, sai pallon jollakin ihmeen kaupalla yli kaiken. Korostan siis vielä kerran, yli kaiken. Toinen avo(hoito)paikka syntyi, samaiselle, nimeltä mainitsemattomalle Jukka H.:lle, joka rähli pallon tolppaa hipoen ohi, Eusen kautta aikojen TOP 3 keskityksestä - kaikki arvokisat aina 1960 -luvulta lähtien mukaan lukien. Tauolle siis kotijoukkueen 2-0 johtaessa.

Toisella puoliajalla vierasjoukkuekin pääsi jo paremmin peliin mukaan. Olisiko se kuuluisa vaatimustaso kaverilla sitten hiukan tippunut? Viimein Jukka H.:kin onnistui, sijoittamalla rauhallisesti pallon takakulmaan, maalivahdin ollessa voimaton. Tilannetta kuitenkin edelsi Jussi "Adam Sandler" Järvisen valtaisa nousu pakin paikalta, koko Universtas-puolustuksen niputus, käynti maassa polvillaan = epätoivoinen rankkarinkalastusyritys ja omintakeinen saksi-varsahyppy-takajalka-kantapää-jättö Jukka H.:lle. Silmiä hivelevää kaikkiaan. Judea itseään siteeratakseni - päivän komein! Välittömästi tämän jälkeen kuitenkin kotijoukkue onnistui taas maalinteossa, siirtyen 3-1 johtoon. Siinä taisi JIlveksen ranka notkahtaa ja pian tilanne olikin jo 4-1. Vierasjoukkue kuitenkin kavensi vielä lopussa, nk. "Stier"-maalilla. Hate pelasi Jukka H.:n laidasta karkuun ja tämän tavoitellessa Sami P.:ta maalin edustalta, pallo kaartanut ja kiertänyt, tuulenkin mukavasti tuivertaessa, maalivahdin yli suoraan takasivuverkkoon. Judea lainatakseni - päivän komein! Loppuvihellys soi tämän jälkeen ja pisteet jäivät Manseen 4-2 -tuloksella. Hyvä taistelu koko joukkueelta ja Marelta maalissa!

 

JIlves-NePa

Syyskierroksen ensimmäinen taistelu, sanan varsinaisessa merkityksessä, käytiin Paunussa vastustajana Tampereelta Nekalan "voitto hinnalla millä hyvänsä" Pallo. Ja peli sen mukainen. Jaloille potkimista, selkään ajelemista ja jälkipelin ihanuutta. Voisiko leppoisalta ikämiesjalkapalloilulta oikeastaan muuta toivoa? Pelillisesti vastustaja hallitsi peliä ja loikin vaarallisimmat maalintekopaikat. JIlveksen puolustus loistopelin pelanneen mv:n Markku U.:n johdolla kuitenkin kesti. Vastustajan voitontahtoa, rumien otteiden lisäksi kuvasti hyvin se, että pelin loppupuolella vaihtomies huusi toiselle vaihtomiehelle: "Mee sää keskikentälle, mää meen palautteleen palloja, kun toi mokke hakee niitä niin hitaasti!". Jep jep. No, mitä siitäkin tulee, jos kaikki hakee yhtä hitaasti. Paavot Pirkanmaalta! Joka tapauksessa kotijoukkueen maalivahdin kunniaksi lisättäköön erinomainen rankkaritorjunta, vaikka itse kuvasikin asian niin, että kun ei nykyään jaksa enää kuin kaatua, niin siihenhän se pallo jää. Kauden paras peli ja MVP-palkinto eittämättä!! Ja hyvä 0-0 taistelupeli koko joukkueelta. Pari loukkaantumista (huom. vaan pari, useampiakin oli tarjolla), leppoisa ilmapiiri, loppuhaistattelut ja -kommentoinnit kättelyineen. Kiitos NePa, ol kiva pelata!! Ilon kautta, o-hoi, ilon kautta!

 

JIlves-Melody Akatemia

Edelliseen peliin verrattuna, kovin paljonhan ei tarvitsisi parantaa ollakseen parempi. Tämä näkyikin joukkueen otteissa, vaikka sarjakärki olikin vastassa. JIlveksellä kaksi vaihtomiestä + yksi konkkaava puujalka. Ottelu kokonaisuudessaan pelaamista, hyvää taistelua eikä perinteistä tappelua. Eka jakso olikin hyvin tasainen, ehkä Melodyn lievästi hallinnoidessa kenttätapahtumia. JIlves lähti peliin viiden miehen alakerralla, puolustusvoittoisella taktiikalla. Avauspuolisko ollut niin tasainen, että Pohjanmaalla sitä luultiin jo peltoaukeaksi. Puoliajalle mentiinkin 0-0 -tilanteessa.

Toisella jaksolla alkoikin sitten tapahtua. JIlves saanut hyvän painostuksen aikaiseksi, mutta ei kuitenkaan maalia. Tämän jälkeen Melody päässyt vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi vastustaja sijoittanut pallon varmuudella verkkoon. Tasoitus nähtiin kuitenkin pian kun Jarnon upea nosto tavoittanut Mohan, joka ei erehtynyt tälläkään kertaa, vaan sijoittanut pallon maalivahdin alta maaliin. Melody siirtynyt kuitenkin johtoasemaan, kun pallo jäänyt pyörimään kotijoukkueen maalialueelle, aika lailla samaan kohtaan, kuin siinä kuuluisassa Unkari-pelissä ja ekan maalin tehnyt kaveri tökkäsi pallon jälleen maaliin. Ei kuulemma oikein kelvannut kellekään. Tasoitus nähtiin aivan pelin lopussa, kun Moha vapauttanut Sami P.:n läpiajoon ja niiiiiiiiiin perinteisellä kaavalla tehty maali nähnyt jälleen päivänvalon. Pisteet jaettiin tuloksella 2-2.

Hate pelannut varmoin ottein alakerrassa ja Jarno jaellut vapauttavia syöttöjä pilvin pimein. Huima (ei Äänekosken) parannus edelliseen! Paikallisderby Mäntän Valoa vastaan peruttu, koska mänttäläiset luopuneet sarjasta. Pelit jatkuvat siis elokuussa.

 

JIlves-HirPy

Niistä kuuluisista paikallismatseista "se toinen" eli Hirsilän poijjaat Oriveeltä olivat saapuneet kotijoukkueen vieraaksi. Ilmeisesti heillä(kin) laatu korvaa määrän, koska saapuivat otteluun kahden miehen vajaalla kokoonpanolla. Pelillisesti tämä ei kotijoukkueen otteissa näkynyt millään tavalla. Eikä näin ollen myöskään yllättänyt ketään. Edes se, että kotijoukkueella oli 7 vaihtomiestä, ei saanut Hirsilän peliä sekaisin. JIlveksen pelin sen sijaan, no.. Kotijoukkue lähti vastustajan kävelyyn mukaan, ihmeellisellä läpsyttelyllä (kaiketi "high five"-osastoa jo ennen maalintekoa..) ja ylimielisellä kikkailulla. Ehkä lähtökohtana ihan kiva ajatus, tosin pitäisi varmaan olla suhteutettuna taitotasoon kuitenkin..

Piltunho pelasi maalissa ekan jakson, Markku U. toisen. Piltu pelastikin ensimmäisellä puoliskolla melko varman(?) maalipaikan nk. paraatipelastuksella (mitä se hänen kohdallaan nyt sitten ikinä tarkoittaakaan..). Myös muutama herkullinen maalipaikka kotijoukkueella oli avauspuoliskolla, mm. joukkueen rakettimainen kärki, alati vaarallinen ja Saksan entisajan maaliruiskua kovasti muistuttava, Eska "Gerd Kauria" Kauria pääsi tälläämään Axun nappikeskityksestä, mutta perinteisesti suoraan maalivahtia päin. Seuranneesta tilanteesta Kape yritti vielä roikottaa pallon maaliin, mutta senkin yrityksen veskari torjui kulmaksi.

Ja kuten monesti aikaisemmin, kun et itse paikoista tee, kaverihan tekee. HirPy katkaisi kotijoukkueen poikittaissyöttelyn ja karkasi läpiajoon (ei siis koko joukkue..), pistäen pallon varmasti alanurkkaan, Markun "oikea-aikaisesta" vastaantulosta huolimatta. Surkea peli kotijoukkueelta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

 

HST Old Boys-JIlves

Pelit jatkuivat Tampereella Ahvenisjärven beton..anteeksi siis tekonurmella, jonne JIlves oli saapunut HST:n ikämiesten vieraaksi. Pelistä kantautuneiden tietojen mukaan ensimmäinen jakso ollut suurimmalta osalta pomputtelua (ei tietoa oliko jokaisella oma pallo..) ja pelinrakentelu haastavaa lähes myrskylukemissa puhaltaneen tuulen vuoksi. Olisiko jollain hervantalaisella lähiökerrostaloasukkaalla jäänyt tuuletin liian kovalle parvekkeella..? Ekan jakson mainittavimmat tapahtumat olivat Jarno V.:n millintarkat keskitykset ja kotijoukkueen pelaajan täysin holtiton jalkapohjaliuku Sami P.:n sukille, josta palkintona kotijoukkueelle olikin keltainen kortti. Toinen jakso olikin sitten vierasjoukkueen hallintaa, hervantalaisten pääsemättä edes vierasjoukkueen kenttäpuoliskolle. Maalipaikkoja ei kuitenkaan oikein ollut. Peli tasottui hieman, ottelun muuttuessa jalkapallosta, lätkä-paini-nyrkkeily-amerikkalainen jalkapallo-rugby -osastolle. Tämä kuitenkin enempi tamperelaisten mielenkiinto, kuin niinkään koskelaisten. Kuten niin monta kertaa aiemminkin. Jonka seurauksena joukkueiden pelaajat huutelivat sekä omille että vieraille (ja varmaan itselleenkin) pelin tiimellyksessä. Harmi vain, ettei kukaan kuunnellut.

Ottelun avausmaali nähtiin vierasjoukkueen toimesta, Haten vapauttaessa kolmesta kympistä Sami P. kuudelletoista ja Sami pistikin pallon upeasti suoraan syötöstä maaliin. HST:llä muutamia puolittaisia vastaiskuja, joista saivat tasoituksenkin aikaiseksi. Markku U. maalissa huusi, niin monelle maalivahdille tutun, "otan - tai sitten en!" -huudon, jonka seurauksena puolustus tietenkin antoi pallon tulla mv:a kohti. "Tai sitten en"- vaihtoehto riitti kotijoukkueelle tässä kohtaa ja pistivätkin pelin tasoihin. Tilanne kuitenkin helpottui hieman; Jarno V. kaatoi vastustajan kuudentoista kulmilla, saaden siitä keltaisen kortin, mutta koska vastustajalla ei tilanteessa nk. "kasetti kestänyt" vaan nk. "kaappi kolisi", niin tämän myötä kaveri pääsikin punaisen kortin saattelemana pelistä ulos. JIlves jatkoi painostusta ja loppujen lopuksi Hate antoikin vapauttavan syötön, tällä kertaa Piltunholle, joka sinetöi vierasjoukkueelle voiton. Eska olisi kuulemma voinut myös tehdä maalin, mutta koska oli vain 10 sekuntia kerrallaan kentällä (5 sek kentälle menoon, 5 sek kentältä pois), niin ei niin ei.

Voitto on aina voitto, vaikkei peli nyt mitään kovin suurta taidetta ollutkaan. Hyvä peli koko joukkueelta, pojot maalintekijöille ja Hatelle hienoista syötöistä! Piltukin syötteli enemmän kuin koko talven harjoituksissa yhteensä. Samoin peukku Markku U.:lle maalissa muutamasta hyvästä torjunnasta. Tuomari piti pelin, kaikesta huolimatta, hyvin hallinnassa. Jkosken Robert Heleniukselle, Jarno V.:lle Ilta-Sanomien Leijona! Hervannasta kantautuneiden viestien myötä, peli ollut hyvä esimerkki siitä, minkä vuoksi allekirjoittanut voisi esim. keskittyä vain näiden raporttien kirjoittamisiin. Mikäli edes tarvitsisi olla mitään pelejä, saati kirjoitettavaa. Tämän tiivisti myös joukkueen nestori Euse, mm. toteamalla pikkuisen ennen pelin loppua: "Pakko lähtee suihkuun, nehän katkoo jalat!"

 

JIlves-Universtas

Ensimmäistä kotimatsia päästiin pelaamaan mukavissa olosuhteissa Paunun vehreällä nurmella lämpöisessä auringonpaisteessa. Pelaajia (tai ainakin joitain sen oloisia) oli siunaantunut paikalle runsaslukuinen määrä, joten ainakin vaihtomiehiä, kuten myös vaihtopenkille halukkaita, oli riittävästi. Vastassa siniasuinen Universtas Tampereelta. Peli alkoi hyvinkin tasaisissa merkeissä, kummankaan oikein juurikaan hallitessa tai olematta sen enempää altavastaajana. Myöskään kovinkaan vaarallisia tilanteita ei kummankaan joukkueen maaleilla nähty. Tasaisen ensimmäisen jakson kääntyessä kohti loppupuolta, sinipaitainen vierasjoukkue sai maalitilinsä auki ja meni, ehkä ansaitustikin, johtoasemassa tauolle.

Tauon jälkeen peliin ilmestyi uuden oloinen (huom. oloinen) JIlves, vyöryttäen muutamia aika vaarallisiakin hyökkäyksiä maalille. Lähinnä vastustajan maalille. Palloa ei kuitenkaan saatu maaliviivan yli, vaikka esim. kärjessä pelanneen Jani P.:n (brasilialaisnimi Piltunho) hieno sijoitus takakulmaa kohden lähtikin, tosin lipuen hitaasti mutta varmasti hiuksenhienosti 4,5 m maalin ohi. Loppujen lopuksi se tasoituskin saatiin, Henkka S.:n antamasta kulmasta Moha puski pallon varmuudella verkkoon. Tilanne 1-1. Tämän jälkeen, kertaalleen jo mainittu "vaalea brassi" Piltunho, siirtyi (lähinnä omasta tahdosta) laitaan ja Jukka H. kärkeen. Järjestely tuntui toimivan, ainakin siltä osin, että saatiin muutama ylimääräinen pelaaja kentälle, mutta myös johtomaalin muodossa, Piltun(hon) nostaessa vapari maalinedusruuhkaan, josta 3 miehen yhteispaitsioasemasta Jarno V. sijoitti pallon varmasti ylänurkkaan.

Loppunumerot 3-1 sananmukaisesti kaunisteli Henkka S. ilmiömäistä peliälyä osoittaneella sijoituksella, lähes sivurajan tuntumasta lähteneellä laukauksella, vastustajan maalivahdin odotellessa jo keskitystä. Korostetaan, että keskitys SE EI missään nimessä ollut. Vaikka runsaslukuinen ja äänekäs kahden ihmisen yleisö tätä vahvasti epäilikin. Maalin syötti Jukka H. (tämä ihan vaan Piltulle tiedoksi, muuten täysin turha tieto). Markku U. maalissa otti muutaman makoisan torjunnan ja näin ollen kotivoitto oli saavutettu. Man of the match ehdottomasti Henkka S.! Hyvä äijät, hyvä peli! Myös Piltunho. Ja tuomari tänään poikkeuksellisen hyvä.

 

NePa-JIlves:

Aurinkoinen ilta. Lasten riemunkiljahduksia. Tekonurmi. Monta rullaa tekonurmea. Hervanta. Yksi vaihtomies. Siinä lähtökohdat perjantai-illan jalkapallo-ottelulle. Oikeastaan ei päästy edes alkuvihellykseen asti kun jo ensimmäinen JIlves-peluri loukkaantui. Moha konkkasi ikävän oloisesti. Pelaaminen oli epävarmaa. Eska Ensihoitaja kokeili hierontakikkojaan. Tämän jälkeen Mohan toinenkin jalka oli krampissa. Peli alkoi mukavissa ja tunnustelevissa merkeissä, ehkä kotijoukkueen lievässä hallinnassa. Vierasjoukkue sai muutaman tilanteen vastustajan maalille. Kotijoukkueen lähempänä 35 ikävuotta oleva hyvin liikkuva joukkue sananmukaisesti juoksi JIlvekseltä jalat alta. Vierasjoukkue sinnitteli kuitenkin mukana sen minkä pystyi, mm. tehden 2 maaliakin. Joukkueen monivuotinen maalitykki ja nk. "Viherkenttien Antti Pihlström" Sami P. oli asialla molemmissa maaleissa. Jälleen kerran. Perinteisen 68 m pituisen spurtin ja maalilaukauksen myötä. Kotijoukkue NePa kuitenkin iski taululle 5 maalia, joten kotimatkalle poistuttiin, illan jo pimentyessä myöhästyneen pelin alkamisajan vuoksi, 2-5 tappio niskassa. Sami P. ja Kape loukkasivat itseään myös pelin loppuhetkillä, joten eipä siinä paljoa vastusta JIlveksestä enää ollut. Pojot kaikille taistelusta, Mohalle hillittömästä juoksemisesta kipeällä jalalla ja Markku U.:lle muutamasta hyvästä pelastuksesta. Erikoismaininta Sami M.:lle ja Kälälle, jotka pelasivat ehjän ja hienon pelin alakerrassa. Myös Eskan korkeaoktaaninen kiljahdus "Hei äijät, multa repes perse!" sai ansaitusti hymynkareita runsaslukuisessa hervantalaisyleisössä.

 

Valo-JIlves: (kauden 2016 avausmatsi)

Toukokuun toinen päivä. Aurinko. Lämmintä + 15 astetta. Samettinen tekonurmi. Mitä muuta oikeastaan voisi toivoa jalkapallo-ottelun kynnyksellä. Ehkä enemmän lämmintä. Sekin varmaan aikanaan saadaan, nyt saatiin avattua kausi 2016 JIlveksen ikämiesten KKI-35-sarjan osalta Mäntässä. Jälleen kerran arvovaltainen raati, yhden jäsenen turvin, oli saapunut ihailemaan joukkueiden otteita Mäntänvuoren urheilupyhättöön. Kyseessä tietenkin Kansainväliset Koskelaiset ry.:n kunniapuheenjohtaja Atsi Leppänen. Lievää jännitystä ja kihelmöintiä oli havaittavissa. Ainakin niillä, joilta oli jäänyt pelihousut pesemättä viime kauden viimeisen pelin jälkeen.

Pelimiehiä JIlveksellä matkassa kaikkiaan 17, joka lupailee hyvää koko kautta ajatellen. Tosin, tässä pelissä pelailtiin ajoittain pitkiäkin aikoja joko vajaalla tai muutamalla ylimääräisellä miehellä, mutta koska asiaan ei kylläkään juuri kukaan kiinnittänyt huomiota, ihan hyvin 3 miestä saattoi mennä kentälle yhden tullessa sieltä pois. Vierasjoukkueen otteissa näkyi selvästi pitkä ja kova treenaaminen talven aikana, sen verran iskussa JIlves tässä ottelussa oli. Aika nopeaan siirryttiin 0-2 johtoasemaan, Sami P.:n ja mänttäläisten oman maalin turvin. Hate toimi kapellimestarina syöttöjen myötä. Sama tahti jatkui hetkeä myöhemmin Mohan iskiessä pallon kolmannen kerran maaliin. Haten esityöstä tietenkin. Puoliajalle mentiin lähestulkoon legendaarisessa 0-4 taukotilanteessa myös Eskan toimiessa maalintekijänä. Toinen kausi perättäin kun Eskalle siunaantuu maali avauspelissä. On se kova. Puhumaan.

Tauon jälkeen jatkui samankaltainen painostus vierasjoukkueen taholta. Ylärimat ja tolpat kilisivät, koko pelin ajan ja jopa Kimmo K. suoritti yllättävän nousun, päättäen tilanteen myös maalilaukaukseen. Harvinaista herkkua. Sami P.:n viimeistellessä hattutempun, oltiinkin mukavan tuntuisessa 0-6 -tilanteessa. Tämän jälkeen alkoi tietenkin perinteinen kävely ja ylihyökkääminen, jonka myötä Valo pääsi availemaan maalitiliään. Markku U. oli maalissa voimaton hienoille laukauksille. Maalivahdille voi kyllä ehdottomasti antaa kreditit useammasta oikea-aikaisesta vastaantulosta, joilla tehtiin mänttäläisten läpiajot tyhjiksi. Joukkue ei vain ehkä ollut tietoinen, että omalta maaliltaan voi tulla myös 48 metriin vastaan. Köyhän miehen Manuel Neuer, Pohjanmaa! Myös Markku U.:n illan näyttävin, "nopsajalka-saksikäsi-FrontsideOllie"-torjunta hiveli varmuudella runsaslukuisen yleisön silmiä. Mainittakoon lisäksi mänttäläisten turhautumisen tuomaritoimintaan tiivistänyt huuto: "Seuraa, saatana!!"

Loppunumerot kirjattiin jämsänkoskelaisille 3-6, rispectit koko jengille, jo pelkästään runsaslukuisesta läsnäolosta! Kannatti herätä!

*********************************************** 

Valo-JIlves: (kauden 2015 viimeinen peli)

Vuoden 2015 viimeinen matsi pelattiin rakkaiden "vihollisten" kesken Mäntänvuoren tekonurmella Valon ja JIlveksen kesken. Koleassa ja pimeässä syysillassa. Perinteisesti kuitenkin tässä yhteydessä paikallispelit ovat olleet aina hyvin siistejä ja ilosia ulkoilutapahtumia. Niin tälläkin kertaa. Jonka vuoksi varmaan myös vanhusurheiluseura Kansainväliset Koskelaiset ry.:n korkeasti kunnioittama kunniapuheenjohtaja Atsi Leppänenkin saapui peliä seuraamaan "vihreällä Ferrarillaan". Pelinhän lähdettiin hieman erilaisemmalla kokoonpanolla, keskikenttämiesten ja hyökkääjien vaihtaessaan paikkoja sekä Janne S.:n mennessä maaliin. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Markku U. oli vasta saapumassa peliin, aloitusvihellyksen jo soidessa. Janne pitikin maalinsa puhtaana ja tauolle lähdettiin JIlveksen 0-1 johdossa, Maken päästessä tuikkaamaan taukojohto kulman jälkitilanteesta. Tätä ennenhän maalipaikkoja oli kyllä molemmilla joukkueilla yllin kyllin. Toisella puoliajalla peli siirtyi enempi Valon hallintaan ja loppujen lopuksi saivat kun saivatkin tasoitusmaalin aikaiseksi. Tällöinhän Markku oli jo maalissa. Näin ollen pisteet tasattiin lukemin 1-1 ja päätösvihellyksen soidessa todettiin, että kausi oli siinä, sarjasijoitus kärkipäässä, joka mm. joukkueen ikärakenne huomioiden on erinomainen suoritus!

 

JIlves-Soho SS Seniors: (2015)

Edellisen pelin nollaaminen oli kaiketi jäänyt jonkin verran keskeneräiseksi, saman sättimisen ja haukkumisen jatkuessa myös tässä pelissä. Pelillisesti oltiin kuitenkin aika monta askelta edellä edelliseen verrattuna. Voisi sanoa, että ajoittain jopa erittäin taidokasta fudista, pallo maassa ja lukuisia näyttäviä syöttökuvioita. Myös Soholta. Kotijoukkueella ehkä hiukan enemmän paikkoja, tosin laukaukset tulivat aika kaukaa. Vastustajan maalivahti iskussa ja topparikaksikko piti JIlveksen läpisyötöt kurissa. Moha pääsi kolistelemaan tolppia kertaalleen, tosin vastustaja myös niin ikään. Maininnat Kaidelle ja Jarnolle keskikentältä, Ukelle alakerran herruudesta ja Kapelle laitalinkin paikalla pelaamisesta.

Pelin ikävin tilanne nähtiin ensimmäisen jakson puolessa välissä, kun Sami P. kirmasi pallon perään vastustajan maalia kohden ja maalivahdin tullessa vastaan. Pallo meni päätyrajasta yli ja Sami meni Jänöjussin tavoin ilmassa ainakin satatuhatta volttia. Pahannäköinen yhteentörmäys, josta seurannutta äänellisesti voimakasta rusahdusta ihmetiltiin Auvilassa vielä pitkään. Vaikka Sami lievän sekavuuden rajamailla olemisen ja sairaalakäynnin myötä huolta sekä murhetta joukkuetovereissaan aikaan saikin, tilanteesta selvittiin loppujen lopuksi "vain" säikähdyksellä. Ne kuuluisat viimeiset askeleet..

Peli päättyi loppujen lopuksi vastustajalle 0-1, etukulmasta menneen kärkkärituikkauksen myötä, jonka suhteen Piltu oli maalissa voimaton.

 

Gotham-JIlves: (2015)

Ehkä koko kauden surkuhupaisin peli pelattiin, yllätys yllätys, Tampereella paikallista Gothamia vastaan. Mistä lie joukkue nimensä saanut, Batmania ei kentällä kuitenkaan näkynyt. Pelissä oli niin paljon eriskummallisia tapahtumia, että ei edes oikein tiedä mistä alottaisi. Peli kuitenkaan ei meinannut alkaa ollenkaan, koska toisesta maalista oli ylärima katkennut ja siitä puolet puuttuikin. No, tuskin me ainakaan siihen olisimme osuneet. Todettakoon hieman tiivistetymmin, että umpisurkea esitys vierasjoukkueelta; kiukuttelua, toisten sättimistä, yksinyrittämistä ym. Myöskään taktillisesti uutena muodostelmana lanseerattu joulukuusionvarastettu-vaahtera-mikälielehterä -taktiikka ei ollut se paras kuvio. Numeroin kyseistä asetelmaa ei edes pysty ilmaisemaan. Tauolle mentäessä tilanne näytti vielä suhteellisen hyvältä, numeroiden ollessa 1-1.

Toisella puoliajalla nähtiinkin sitten valtavia osasuorituksia, mm. Maken läpiajo, josta pallo sujuvasti ohi maalin, Eskan oman pään pallonpurku, tosin omaan maaliin sekä Hesen valitettava loukkaantuminen. Itse asiassa tuohon nivusvaivaan kaikki kulminoitui, koska JIlveksen alamäki alkoi juuri siitä. Oikeastaan siis Hesen syytä koko sirkus. Suurimman maininnan ansaitsee ehkä kuitenkin Markku U. maalissa erikoisten sekoiluidensa kanssa, joista mieliinpainuvampana vastustan läpiajon pysäyttäminen, perinteisellä pohjalaisella, "Älä jätä minua" -syliinkaappaus-halausotteella. Joku olisi ehkä tuosta ison miehen roikkumistekniikasta punaisenkin kortin antanut, taisi kyseinen tuomari sääliä vierailijoita jo siinä vaiheessa, palkiten Markun vain keltaisella kortilla. Tunteikas peli, onneksi pahemmalta vältyttiin. Ekstramaininta Piltun pelinjälkeiselle "nyt jätkät vittu, ilon kautta" -puheenvuorolle pukukopissa. Gothamille voitto numeroin 4-1.

 

Universtas-JIlves: (2015)

Taas oltiin Tampereen maisemissa ja kärkimatsi tällä kertaa. Kuten kärkikamppailun kuuluukin, peli oli tasainen. Aivan kuten sveitsiläinen alppimaisema. Mansesta kantautuneiden tilastotietojen mukaan pallonhallinta tasan 50-50. Hyviä maalipaikkojakin molemmilla joukkueilla. Vieraiden maalivahti eli Markku U. torjui useitakin vastustajan hyviä paikkoja, pitäen joukkuettaan pystyssä. Tosin, yksi pahemman luokan lipsahdus tuli, josta Universtas maalin tekikin. Aika kaukaa lähtenyt villasukkaveto lipui etukulmasta maaliin, aivan kuin Viking Grace Turun satamaan. Myös muilla oli innokkuutta olla maalissa; Moha torjuikin yhden vedon maaliviivalta kädellään, mutta joukkueen onneksi, se meni tuomarilta ohitse.

Vierasjoukkueen tasoitus nähtiin, kun Make heitti keskityksen maalille, Mohaa tavoitellen. Tämä ei kuitenkaan palloon kunnolla osunut, mutta sen sijaan Egyptin lahja jokilaaksolaispalloilulle Hate, tuli takaa ja puski pallon varmuudella maaliin. Juuri ennen puoliaikaa Make hassutti joukkueita hakiessaan palloa hervantalaisesta metsiköstä ja palauttikin kentälle tuntemattoman tamperelaisjuniorin hieman kärsineen sekä pehmenneen pallon. Ensimmäinen jakso päättyi siihen ja virallinen pelipallokin löytyi lopulta. Koko joukkue pelasi hienon pelin ja vaihtomiehiäkin oli poikkeuksellisesti jopa neljän pelaajan myötä mukana mukavasti.

 P.S. Heselle ei "länkiä" tällä kertaa..

 

JIlves-HirPy: (2015)

Verrattuna kevään vastaavaan peliin Hirsilässä, niin ainakin olosuhteet olivat hieman paremmat, tosin pelillinen laatu oli aika lailla samaa luokkaa. Ehkä lukuunottamatta viimeistä varttia. Pallo poltteli jokaisella jaloissa niin, että onnistumisprosentti syötöissä oli varmaan puoli prosenttia. Mikäli päästiin keskityspalloille, keskitykset lähtivät suoraan vastustajan 3 metriä pitkien topparien päähän. Marelle (taas kerran) puhtaat paperit, Moha teki töitä rajusti, mutta hyökkäykset pysähtyivät taas edm. toppariin. Maalipaikat olivat siis aika vähissä, pari kaukolaukausta, ei juuri muuta mainittavaa. Tosin ei vastustajallakaan ihan avopaikkoja ollut. Mare ja Hate toppareina katkoivat vähäiset yritykset.

Mainittu viimeinen vartti oli ok, kun palloa ruvettiin pitämään  maissa ja siirtelemään sitä nopeammin ukolta toiselle. Syntyi jopa pari hässäkkää HirPyn maalille. Ratkaisu tuli noin viisi minuuttia ennen loppua, kun Mare heitti Make N.:lle kuudentoista kulmalle pystypallon. Haltuunotto onnistui rinnalla täydellisesti ja Make vetikin pompusta vasurilla vasempaan yläkulmaan. Kaksi perättäistä täydellisesti onnistunutta suoritusta - sekin on aika harvinaista. Tämän jälkeen Purtsi tippui (lue: tiputettiin) kärjestä vahvistamaan keskikenttää ja loppu mentiin yhdellä kärjellä. Viimeisellä minuutilla Piltu kuljetti röyhkeästi kohti maalia, sai törkättyä kahden pakin välistä pallon Makelle.  Tämä siirsi pallon keskelle Mohalle, joka täräytti pallon kuudentoista takaa oikeaan yläkulmaan. Loppuvihellys tulikin välittömästi tämän maalin jälkeen. Pelillisesti aika vaatimaton esitys, maalit kuitenkin ratkaisevat, joten pisteet jäivät tällä kertaa jokilaaksoon.

P.S. Heselle taas yhdet "länget"..

 

TamFu-JIlves: (2015)

Syyskierroksen pelit jatkuivat Tampereen hämärtyvässä elokuun illassa paikallisen TamFu:n vieraana. Naapurikentällä pelaili f-kirjaimen verran köyhempi porukka eli TamU. Aikanaan liigassakin kannatuslauluillaan mainetta niittänyt fanijoukko oli nytkin iskussa. Harvoin sitä kuulee alasarjan peleissä noin komiita laulua. Se ei tosin TamFu:a menestykseen siivittänyt, sillä tehdaspaikkakunnan vieraat olivat täysin ylivoimaisia. Joka ei tosin ole mitään kovin yleistä kuitenkaan. Tilastonikkareiden mukaan pelin pallonhallinta JIlvekselle ansaitusti 65-35. Pallo pyöri näyttävästi, välillä alakerrassa, välillä keskikentällä ja taisi siihen ajoittain joku koskeakin. Ensimmäisestä maalista saatiin nauttia aika nopeaan kun Uke laittoi Mohan vauhtiin laidalla ja Mohan keskitys maalille kimpoilikin yläriman kautta maalin edustalle, jossa avausmaalien erikoismies Make N. päivystikin. Tyylilleen uskollisena siirsi pallon varmasti maalin perukoille. Toinenkin maali syntyi pystypallon jälkitilanteesta, kun Moha malttoi kun malttoikin syöttää vielä Kaidelle maalin kulmalle, josta outoa murretta puhuva ex-haminalainen tälläsikin pallon oikeaan yläkulmaan. Taukotilanne vieraille 0-2.

Toinen jakso eteni hyvin samalla kaavalla; vaikka TamFu saikin ajoittain peliä pyöritettyä, niin vierailijoiden alakerta Uken ja Maren johdolla, piti vaarallisimmat tilanteet loitolla. Joka on sinällään hyvä asia, koska mv-Markku näytti olevan päikkäreillä. Tämä taas tuppaa olemaan aika yleistä. 0-3 maali syntyi Kaiden erinomaisesta kulmapotkusta, jonka Moha sanalla sanoen "runttasi" maaliin. Vierailijoiden neljäs maali taasen Make N.:n lapikkaasta, Kaiden vapauttavan syötön jälkeen. Tällä kertaa Make kokeili vasemmalla jalalla kuudentoista kulmilta, hyötyen ilmeisesti vastustajan maalivahdin lyhyehköistä nappuloista, pallon mennessä jalan alta maaliin. Jo murskaavalta tuntunut 0-5 maali syntyi Mohan ja Make N.:n yhteispelin seurauksena, jonka Make päätti suoraan syötöstä, yläkulmaan niin ikään. TamFu sai lopussa kavennuksensa, pyöritellen ensin JIlveksen pakkeja mennen tullen ja pistäen pallon etukulmasta sisään. Maalivahdin näkökulmasta katsottuna, päiväunilta olisi ehkä ollut tarpeen herätä hieman aikaisemmin.

Vahva esitys koko joukkueelta, Moha meinasi saada keltaisen korttinsa lisäksi myös punaisen, tuomarin katsoessa häneen kohdistunutta Mohan pään silittelyä hieman paheksuen. Saattoihan siinä tilanteessa myös muutama sananenkin vaihtua. Erikoismaininnan ansaitsee keskikentältä, hyökkäyksien tukija, Hese, joka pisti pelin aikana myös yhdet nk. "länget". Ikämiesten ja varsinkin JIlveksen sellaisten edesottamuksissa (pelit, harjoitukset ja saunaillat), se on sama kun tekisi maalin.

 

JIlves-FC Melody Akatemia: (2015)

Syyskierroshan se pyörähti käyntiin ja ikämiesten osalta homma jatkui kotiottelulla tamperelaista FC Melodya vastaan. Kevätkierroksellahan vastaava ottelu Tampereella päättyi JIlveksen kolmen maalin voittoon, Melodyn joukkueen tutustuessa toisiinsa juuri ennen pelin alkua. Tällä kertaa Jämsässä ei enää tutustumisia tarvittu, mutta pelillisesti otteet eivät keväästä juurikaan parantuneet. Kotijoukkue hallitsi tapahtumia mielin määrin, Melodyn muutamia hyökkäyksiä lukuunottamatta. JIlveksellä oli maalipaikkoja sen verran paljon, että pelihän olisi voinut päättyä 10-0, mutta niin monilta aikaisemmiltakin vuosilta tuttu "tuhlailu" oli jälleen pääosassa. Pahimpana hassaajana Make, joka sai tyhjästä maalista maalin edestä pallon vielä ohitse maalin.

Kokonaan ilman maaleja ei kuitenkaan jääty, sillä Sami P. pääsi vapauttamaan kotijoukkueen piinasta viimeistelemällä 1-0 voittomaalin. Maali syntyi pienehkön pomputtelun jälkeen, kun pallo viimein pomppasi vastustajan puolustajan takapuolen kautta Samille, joka ei erehtynyt. Mainittakoon lisäksi, että ottelussa lukemattomat paitsiotilanteet ja sitä myöten muutamat hylätyt maalit viheltänyt erotuomari Piltu, oli jo ottelun aikana ja varsinkin sen jälkeen, ehdottomasti sitä mieltä, että ottaa loisteliaan peli- ja valmennusuransa lisäksi myös erotuomaritoiminnan omalle kohdalleen. Tämä lupaa hyvää ikämiesten(kin) pelejä ajatellen.

 

JIlves-Valo: (2015)

Kauden ensimmäinen "paikallisderby" pelailitiin Jämsässä kotijoukkue JIlveksen ja vierasjoukkue Mäntän Valon kesken. Pelitunnelma oli täysin erilainen mm. edelliseen peliin verrattuna, joten tätä peliä olikin oikein mukava pelailla. Manselaisille tiedoksi. Peli aaltoili päästä päähän puolin ja toisin, ollen hyvinkin avointa. Maaleja syntyi mukavasti, vaikka niitä olisi voinut tulla hyvin paljon enemmänkin.

Maalintekijöinä kunnostautuivat Sami P. kahdesti, jonka nopeus läpajoissa oli mänttäläisille toppareille ko. iltana liikaa, Make kertaalleen, jonka linja- ja pystyjuoksut olivat alati vaarallisia sekä Janne S., jonka maali olikin herran uran ensimmäinen ikämiessarjoissa. Hyvä Janne! Tietysti kaiken hehkutuksen ym. keskellä on hyvä muistaa, että tuohon maaliin erinomaisen, samettisen pehmeän syötön linjan taakse tarjoili Jukka H. Mänttäläiset osuivat kahdesti, joten loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle maalein 4-2.

 

JIlves-TamFu: (2015)

Ikämiessarjassa taivaltaminen jatkui kotiottelulla tamperelaista TamFu:a vastaan. Ottelu sai kotijoukkueen kannalta katastrofaalisen alun, kun joukkueen puolustuksesta Jussi J. ajettiin suoralla punaisella ulos. Jussi kaatoi alimpana pelaajana vastustajan karussa olleen pelaajan, tosin vahingossa kaiketi, yrittäen potkaista palloa, mutta osuenkin vastustajan jalkaan. Tilanteestahan syntyi melkoinen hässäkkä pelaajien kiljuessa toisilleen puolin ja toisin. Kovin yllättävää kun vastassa ollut tamperelainen joukkue. Tästä selvittiin, mutta maku pelaamiseen oli jo mennyt. Ansaittu punainen, tuskin vahingoittamistarkoituksessa kuitenkaan. Manselaisille tiedoksi.

Yhden miehen ylivoimalla TamFu siirtynyt loppujen lopuksi 0-1 johtoasemaan, joista asetelmista menty myös tauolle. Tauon jälkeen kotijoukkueen peli parantunut, 10 pelaajan määrästä huolimatta ja kuinka ollakaan maalejakin alkoi syntyä. Moha saanut pallon itselleen laidassa, josta pyrki antamaan keskityksen maalille. Keskitys kuitenkin kaartanut sen verran maalille päin, että leijaili loppujen lopuksi aivan takayläkulmaan. Toisin sanoen, upea veto.

Kotijoukkue siirtynyt jopa 2-1 johtoon kulman jälkitilannehässäkästä, jossa Jarno V. pääsi päällään puskemaan pallon varmuudella maaliin. Mutta kuten niin monena vuonna ja monessa pelissä aikaisemminkin, loppuun asti pelaaminen ei ollut ihan parhaalla mahdollisella tasolla. Ennen vastustajan tasoitusmaalia edelsi tilanne, jossa JIlves järjesti varsinaisen hässäkän kaverin maalille, useamman eri pelaajan päästessä kokeilemaan maalinteon riemua, mutta kun ei niin ei. Kaiken muun hyvän lisäksi kaveri purkanut pallon pois omalta alueelta, jonka myötä yksi mies, siis huom. yksi mies juossut laidan kautta läpi ja iskenyt tasoituksen vastustamattomasti Markun edestä etuyläkulmaan. Mainittakoon, että maalintekijä näytti ottaneen pallon mukaansa kädellä sivurajalla ennen rajan ylittymistä, mutta eipähän sitä tietenkään vihelletty. Näin ollen siis pisteet tasattiin.

 

Soho SS Seniors-JIlves: (2015)

Jälleen taisteltiin pisteistä, tällä kertaa Kaupissa Tampereen sydämessä. Soho ollut pelaava porukka, joka pitänyt palloa paljon kierrättäen pitkälti alakerran kautta. Kuvailun mukaan tämä ollut kuitenkin tehotonta räpellystä. Vastustajalla ei juurikaan maalipaikkoja ollut, kiitos JIlveksen tiiviin alakerran Uken johdolla. Edm. herrasmies noukkinut kaikki läpiajoyritykset varmuudella, kertoo Tampereelta kantautuneet savumerkit. Näin ollen Piltulle ei jäänyt maalilla juurikaan mitään torjuttavaa, joka tietysti vain hyvä asia.

Ensimmäinen maali JIlvekselle tuli alle kymmenen minuutin jälkeen, kun Uke heitti vaparin keskiympyrän kaarelta kuudelletoista. Make sai liipattua pallon Mohalle, joka otti pallon haltuun ja täräytti kuudentoista takaa tarkasti alanurkkaan. Vierasjoukkueen toinen maali tuli noin vartin pelaamisen jälkeen kun Moha heitti pallon Makelle laitaan, tämä otti pelivälineen haltuun ja keskitti maalille. Keso onnistui hyvin, suoraan Samin kupoliin ja Sami P. puski hienosti pilkun nurkilta 2-0. Tällä tuloksella lähdettiin viettämään puoliaikaa.

Kolmas ja viimeinen maali tuli toisen jakson puolenvälin kieppeillä kun Henkka vapautti Samin juoksuun. Sami keskitti ja pallo kimposi pakin persauksista Mohalle, joka täräytti taas kuudentoista takaa, nyt riman alle. Hieno veto! Muutamaan lisämaaliinkin olisi ollut saumat, mutta enempää maaleja ei nähty. Kuulemma taktisesti kauden paras peli; vastaiskuista syntyneistä maalipaikoista iskettiin maalit, vaikka kaveri hallitsikin palloa enemmän. Alakerran ja keskikentän välit olleet tiiviit, joka tehnyt Sohon pelaamisesta mahdotonta = tehotonta. Koko joukkue pelannut hyvin, kuitenkin Uke ollut "Man of the Match".

 

JIlves-Gotham: (2015)

Ikämiesten taival KKI-35 -sarjassa jatkui kotiottelulla tamperelaista Gothamia vastaan. Vastustaja oli saapunut Paunun nurmelle yhdellä vaihtomiehellä. Kotijoukkueella vaihtareita oli ruhtinaaliset 5 kpl. Ennen peliä Gotham kunnioitti keski-suomalaista korkeatasoista kenttäkulttuuria kehumalla Paunun vehreää ja samettista nurmea - kiitos heille siitä! Liekö tekonurmella pelaamisella ollut vaikutusta vastustajan edesottamuksiin, ainakin pelin alussa, koska sen verran pulassa olivat kotijoukkueen pyörityksessä. JIlveksen alkurynnistyksen jälkeen oltiinkin yhtäkkiä 2-0 -johtotilanteessa, Maken kahden salamamaalin jälkeen (jälleen kerran). Maalien välillä oli sellaiset 117 sekuntia. Tämän jälkeen pelailtiin aika tasaisissa merkeissä puolin ja toisin ensimmäinen puoliaika loppuun. Kotijoukkueen maalilla Piltu hoiti varmuudella loput (jälleen kerran).

Toisen puoliajan alkaessa, vierasjoukkue pääsi (jälleen kerran) paremmin peliin mukaan ja entisiä edustusjoukkueen valmentajia lainaten; ottivat keskikentän haltuun ja dominoivat peliä. Kotijoukkueella oli (jälleen kerran) lukuisia maalipaikkoja, ylivoimahyökkäyksiä ym., joista ei kuitenkaan (jälleen kerran) palloa saatu maaliin asti. Rakentelu sujui, viimeistely ontui (jälleen kerran). Gotham pääsi maalin lähemmäksi upottamalla varmuudella pallon Piltun selän taakse rangaistuspotkusta, joka kieltämättä tuomarin taholta tuomittiin erittäin kyseenalaisesta tilanteesta (jälleen kerran). Loppupainostuksen myötä vierasjoukkue runnoi väkisin sen tasoituksenkin 2-2:een (jälleen kerran). Kotijoukkueellakin oli vielä mahkut voittoon (jälleen kerran), mutta koko pelin ajan jatkunut teema toistui (jälleen kerran).

Pisteet päädyttiin jakamaan 2-2 -tuloksella, kotijoukkueen erittäin huonon toisen puoliajan myötä (jälleen kerran). Gothamille hatunnosto rehdistä ja hyväkäytöksisestä sekä mukavasta pelistä! Tuomarille myös kiitokset, kaikesta huolimatta. Kotijoukkueelle ainoat plussat pelaajien määrästä. Muuten jatketaan harjoittelua, näköjään maalintekoharjoituksilla. Jälleen kerran..

 

JIlves-Universtas: (2015)

Porvariseuran ikämiesten vuoden 2015 ensimmäinen kotimatsi saatiin vihdoin ja viimein käyntiin, ja missäpä muuallakaan kuin Paunun vihreällä veralla. Tosin, tuo kyseinen verka oli kevään jäljiltä edelleen hieman märkä ja pehmeä. Ei onneksi kuitenkaan mallia Hirsilä. Vastustaja saapui Jämsään yhden vaihtomiehen turvin, mutta eipä niitä kotijoukkueellakaan ollut kolmea enempää. Peli alkoi tasaisissa merkeissä, ehkä kotijoukkueen lievässä hallinnassa. JIlves siirtyikin kahdella salamamaalilla 2-0 johtoon, Mohan ja Sami P.:n toimiessa maaliverkkojen heiluttelijoina. Muutama muukin, suorastaan näyttävä, sommittelukuvio pelattiin vastustajan maalille, mutta Maken hiuksenhienoa mv:n ylinostoa ja Mohan ylärimakutia lähemmäksi ei niillä kerroilla päästy. Johtuiko sitten edm. tilanteista vai mistä, mutta vastustaja pääsi, jälleen kerran, peliin paremmin mukaan ja puoliajalle poistuttiinkin 2-2 tasalukemissa.

Ei ole tietoa, oliko ajatuksissa aloittaa toinen puoliaika ensimmäisen tavoin; toisin kuitenkin kävi. Vastustaja siirtyikin 2-3 johtoasemaan, mv-Markun lievästä haparoinnista huolimatta. Todettakoon kuitenkin, että kenttäpelaajien "liike" alkoikin olla sitä luokkaa, että ei siinä maalivahdille jätetty juurikaan mahdollisuuksia. Universtas siirtyi vielä kaupan päälle 2 maalin karkumatkalle mv-Markun pahasti myöhässä tapahtuneen vastaantulon myötä. Peli ei kuitenkaan ollut sillä selvä. Ottelun loppupuolella kotijoukkueelle vihellettiin rangaistuspotku, jonka Mare, kapteeninnauha kädessä, toimitti varmasti maalin perukoille. Tämän jälkeen alkoi kotijoukkueen painostus ja muutamien vaihtojen myötä päädyttiin tilanteeseen, jossa Jukka H. löysikin itsensä topparin paikalta ja Mare kärjestä. Ratkaisu tuntui toimivan ja tasoituskin oli kovin lähellä. Kulman jälkitilanteesta saatiin melkoinen hässäkkä vierasjoukkueen maalille, jossa ainakin Moha ja maalivahti Markku (kenties joku muukin?) pääsivät laukomaan lähietäisyydeltä, mutta tuloksetta. Siitä rykelmästä tuskin olisi mennyt mikään maanpäällinen asia läpi. Ei edes sote-uudistus. Vaikka mv-Markulle olisi tilanteesta maalin suonutkin, ehkä näin on parempi, koska sitä syntynyttä maalia olisi kertailtu "pohojalaasittain" vielä moneen kertaan..

 

HirPy-JIlves: (2015)

Keski-suomalaisesta mannerilmastosta aiheutuneiden kenttäolosuhteiden vuoksi ikämiesten suunniteltu kotipeli Paunussa, vaihtuikin vierasmatsiin Hirsilässä. Todettakoon, että myöskään Hirsilän "nurmi" ei ollut ehkä ihan vielä vehreimmillään. Mielikuvat mutafudiksesta ajautuivatkin väkisin mieliin. Ehkä kotijoukkue olikin jo tottuneempi vetisempiin olosuhteiseen. Vierasjoukkue ei niinkään ja varsinkin keskikenttä-kärki -osaston kevyehkö keijukaiskolmikko Eska-Jukka-Kaide olikin ajoittain hieman raskaammalla jalalla liikkeellä. Tosin, sen minkä liikkeessä häviää, taito-ominaisuuksissa voittaa :).

Peli alkoi aika lailla tunnustelevissa merkeissä, puolin ja toisin. Maalipaikkoja, ei kovinkaan vaarallisia sellaisia, luotiin tasaiseen tahtiin. Puolin ja toisin. Vierasjoukkueen parhaimmat paikat siunaantuivat Mohalle ja Makelle, kummankin menettäessä mahdollisuutensa matkalla maineeseen. Tauolle siirryttiin tasaisissa 0-0 -lukemissa. Toisella puoliajalla peli siirtyi pikkuhiljaa enemmän kotijoukkueen hallintaan. Tämä tuotti tulosta toisen puoliajan alkuun nopean hyökkäyksen päätteeksi ja HirPy siirtyi maalin karkumatkalle. Liekö JIlveksen jalka alkanut painaa, entisestään, kuraisella ja uppoavalla pelialustalla? Tästä huolimatta päästiin luomaan lukuisia maalipaikkoja, joista palkintokin saatiin, aika lailla ottelun loppupuolella, Mohan iskiessä tasoituksen vapaapotkun jälkitilanteesta. Näihin numeroihin ottelu myös päättyi, ehkä molempien joukkueiden pettyessä hiukan lopputulokseen. No, pääasia, että peli ylipäätään päättyi.

 

FC Melody Akatemia-JIlves (vuoden 2015 sarja-avaus)

JIlveksen ikämiesten kesän 2015 sarja-avaus tapahtui Tampereella, Kaukajärven tekonurmella. Vastassa oli seurahistorian ensimmäisen ikämiesten sarjapelin pelannut FC Melody Akatemia. Juhani Tammisen mukaan 95 % valmistautuminen on 50 % suoritus - tämä konkretisoitui vastustajissa parhaiten ennen pelin alkua joukkueen jäsenten tutustuessa toisiinsa. Tosin, tunnustus täytyy antaa vastustajalle hyvästä ja rehdistä pelistä, alkuasetelmista huolimatta. Vierasjoukkueella mukana täysi miehitys, tosin ilman vaihtomiehiä. Alkuun JIlves olikin hieman pulassa, ehkä pikkuisen paremmalla jalalla liikkeellä olevien vastustajien kanssa. Kuitenkaan kovinkaan vaarallisia tilanteita ei nähty, kummassakaan päässä. Sami P. hiukan väläytteli nopeuttaan muutamaan kertaan, ennen kuin väläyttely tuotti tulosta maalin muodossa. Kaiden vapauttavan syötön jälkeen Sami P. kirmasikin muilta (myös omilta) karkuun ja viimeisteli varmuudella taukojohdoksi JIlvekselle 0-1.

Toisella puoliajalla peli hiukan vapautuikin, puolin ja toisin, siunaten maalipaikkoja molemmille. Melody ei kuitenkaan hyvistä yrityksistäkään huolimatta saanut palloa varmasti maalissa pelanneen Piltun selän taakse. Piltullahan oli ymmärrettävistä syistä 3 kosketusta. Siis koko ottelussa. Pikkuisen jälkeen puolen välin paitsiolta haiskahtaeen tilanteen jälkeen Sami P. pääsi siirtämään JIlveksen 0-2 johtoon, nopeutensa ansiosta jälleen kerran. Lopussa vielä Make ja Sami P. kaunistelivat loppunumeroiksi vierasjoukkueelle 0-3, pienimuotoisen palloittelun ja säähavaintopallon jälkeen. Maken toimiessa viimeistelijänä. Mainittakoon vielä Jukka H.:n erinomainen, hidastetun ihana namupassi vastustajan puolustuslinjan taakse, jonne Moha ehtikin hyvin, tosin tuomarin tulkitessa Mohan rikkoneeksi tilanteessa. Moha olikin tilanteesta hyvin eri linjoilla tuomarin kanssa. Silvon kommentti asiaan olikin: "Ne ei ymmärrä Mohaa".

************************************************* 

TamFu-JIlves: (vuoden 2014 viimeinen sarjamatsi)

Ikämiesten viimeinen peli syksyllä 2014 oli Tampereella TamFu:n vieraana. Vaihtomiehiä oli siunaantunut mukaan muutama kappale. Vastassa ollut sarjakärki jälleen, JIlves kolme pistettä perässä. Ottelu alkanut kuitenkin katastrofaalisesti, puolustuksen purku epäonnistunut ja pallo kimmonnut suoraan vastustajalle, joka sijoittanut varmasti takanurkkaan. Peliä oltiinkin pelattu noin 27 sekuntia tässä vaiheessa. JIlves päässyt kuitenkin peliin mukaan, saadessaan vaparin n. 5 min pelin jälkeen. Haten rynnistys vasemmalla laidalla pysäytetty, rehellisesti ilmaistuna, törkeällä tavalla. Kaide nostellut pallon maalille, jonka Purtsi ohjannut maaliin, tosin vastustajan kautta. Merkitty omaksi maaliksi, joka varmaankin aivan oikea tuomio. Vartin kohdalla kuitenkin TamFu siirtynyt jälleen johtoon vitosen viivalle tulleen keskityksen ja sitä seuranneen maalin myötä. MV-Markulla ei mahdollisuuksia. Tasatilanteeseen 2-2 siirrytty noin 20 min kohdalla, Purtsin annettua pitkä, upea, vapauttava syöttö Makelle läpiajoon ja Make tehnyt sen "mitä miehen tulee(kin) tehdä". Ja vain muutama minuutti tästä, Purtsi ollut jälleen alustajana, tällä kertaa Niksu päättäjänä ja puoliaikatulokseksi 2-3 JIlvekselle.

Toinen puoliaika ollut tasaista vääntöä, kaksinkamppailuja, hyviä yrityksiä, nk. ikämiesjalkapalloilua. Toisen jakson puolen välin kohdalla TamFu saanut vaparin, josta mv-Markku onnistunut saamaan pallon jollain ihmeen kaupalla (oisko oravannahkoja..?) vastustajan jalkaan ja siitä tyhjään maaliin. Lopun hyvistä yrityksistä huolimatta, pisteet jaettu tuloksella 3-3. Hattujen nostelua ja käsien läpytystä koko joukkueelle, erityisesti Hatelle urakoimisesta, Jarnolle ja Kimmolle puolustuspelistä. Man of the match -titteliä ollaan sovittamassa, Mansesta kuuluvien huhujen mukaan, Purtsille. Mikäli hän on pelannut, kuten asioista puhuu eli ilon kautta, voi mainittu "kruunu" olla ansaittukin. Muuten asia vaikuttaa enempikin uutisankalta. (Purtsi, with love, you know!)

 

JIlves-LaPro KKI35: (2014)

Tässä kohtaa kautta tulee se hetki, jolloin todetaan, että "pelattiin ehdottomasti kauden parasta peliä". Silloinen sarjakärki Tampereelta sai kokea kotijoukkueen lähestulkoon hurmoksellisen pelivireen. Kotijoukkueella ollut vain 12 pelaajaa pelin alkaessa ja yhden loukkaannuttua, vaihtomiehen määrä kutistui nollaan. Se ei kuitenkaan tahtia hiljentänyt, pikemminkin päin vastoin. Noin 10 min pelin jälkeen pallo kimpoillut vähän siellä ja täällä, mutta enimmäkseen kuitenkin vastustajan maalilla, jossa Make päässyt tulittamaan pallon takakulmaan ja tilanteeksi 1-0. Hetken pelailun jälkeen, noin 11 min kohdalla, vastustaja tasoittanut. MV-Markku tipauttanut keskityspallon kaverin jalkaan ja kaveri kuitannut sekä kiittänyt. Tämän jälkeen taas pelailtiin ja suurin piirtein 13 min kohdalla Hate juossut laitaa pitkin, antanut pallon takaviistoon Purtsille (syöttö tarkoitettu varmaan alunperin jollekin toiselle), joka ei (tällä kertaa) erehtynyt. Pitkähkön palloittelun jälkeen, kuuleman mukaan 15 min kohdalla, Make antanut kulman, jonka Hate (Makea lainatakseni) "nikkas päällä sisään".

Ensimmäinen puoliaika ollut taidokasta ja tasaista peliä kaiken kaikkiaan. LaPro yrittikin hyökkäillä pitkin oikeata laitaa nopean laiturin turvin, tosin kotijoukkueen samalla laidalla olleet, "tikkaavat Singerit", Jussi ja Sami P., pitivät vastustajan yritykset aisoissa. Noin 20 min kohdalla Make pistänyt Purtsin puolittaiseen läpiajoon eikä Kankarisveen Gerd Muller erehtynyt tälläkään kertaa. Maalia edelsi kieltämättä noin 4 min kestänyt pelivälineen kuljetus (20 m matka), aivan kuin Hantta Virta aikanaan TPS-Jokerit -peleissä -90 -luvulla, päästessään yksin läpi. Puoliajalle kotijoukkueen 4-1 johdossa.

Toista puoliaikaa ei oltu ehditty pelata kovinkaan pitkään, kun pallo jälleen kimpoillut, tällä kertaa 25 metriin Kaidelle, joka täräyttänyt (tukijalalla) kauden ja ehkä jopa 2000 -luvun komeimman maalin Pallokentän nurmella. Ylänurkkaan, luonnollisesti. Maalista puhuttiin (ja puhutaan) pitkään. Aivan kuin taiteilija Virtasen biljardivoitoista nuoremmasta Hyppölästä. Vastustaja hallinnut lieväkseltään toista jaksoa, kuitenkaan luomatta kovinkaan vaarallisia tilanteita. Nekin muutamat tilanteet loistavasti pelanneet puolustajat mv-Markun sävellyksellä (kantaesitys myöhemmin) hoitivat tyylikkäästi varmemmille vesille. Lopussa LaPro kaventanut vielä, mutta loppulukemat kirjattu kuitenkin kotijoukkueelle 5-2.

Kunnia kuuluu koko joukkueelle, isolla J:llä! LaPro pelannut hyvää ja rehtiä peliä, se ei vaan tällä kertaa riittänyt. Pelin jälkeen Pallokentän laitamilla kuulunutkin kuiskuttelua, "vastustaja oli hyvä, me vaan oltiin parempia ja tehokkaampia".

 

HirPy-JIlves: (2014)

Ikämiesten taival sarjassa jatkui aina yhtä viihtyisällä ja vähä-ötökkäisellä luonnonnurmella Hirsilässä. Vaihtomiehiä oli matkassa kolme, joista 2/3 ollut vain 1/3 -kunnossa pelillisesti. Liekö sillä ollut vaikutusta asiaan, mutta pelin alkupuolella vierasjoukkue oli aika jäässä ja HirPy:n pelaajat pääsivätkin jatkuvalla syötöllä (ja syöttelyllä) hyville vetopaikoille. Niiltä paikoilta kuitenkin suurin osa laukauksista suuntautui läheiseen metsikköön. Ainakin mv-Markku pysyi lämpimänä palloja hakiessaan. Tämä oli varmaan syynä siihen, että Markku pelasi maalissa "kohtalaisen hyvän" pelin.

Normaali kokoonpanosta poiketen, Make "konkkaili" keskikentällä ja Hate siirrettiin kärkeen. Tämä oli ilmeisesti ihan toimiva muutos. Hate antoikin hienoja kulmapotkuja, joista ei kuitenkaan palloa saatu maaliin asti. JIlveskin pääsi laukaisupaikoille, tosin villasukat olivat kaiketi jääneet jalkoihin. Pelin ainoa maali syntyi vaparikeskityksestä, Maken toimesta, jonka Hate puski maalin perukoille. Ilmeisesti vastustajan olkapään avustuksella.

Kaiken kaikkiaan peli oli aika onnetonta, molemmilta joukkueilta, mm. lukuisia harhasyöttöjä puolin ja toisin. Make todennutkin, että "onneksi ei pelattu kotona, joku olisi saattanut nähä ohi kävellessään". JIlveksen normaalipelillä, olisivat loppulukemat voineet olla 0-8. Pelillisesti korkean tason puuttuessa, muutamat maininnat ansaitsevat Markku maalissa, Hate kärjessä ja Jarno topparina.

Seuraava peli kotikentällä, Oinaalassa tiistaina 9.9. klo 18. Tätä voi ja kannattaa tulla ihailemaan. Vaikka sitten ohi kävellessään..

 

JIlves-FC PollaPapat: (2014)

Laulun mukaan myrskyn jälkeen on poutasää. No, tiedä siitä, mutta ainakin märkä nurmi ja raikas ilma oli tarjolla ikämiesten kotipelissä Pallokentällä. Liekö hengityselimille hyvinvointia tarjoava ilmasto houkutellut kotijoukkueen pelaajia paikalle runsain määrin, joka tapauksessa kaiken kaikkiaan 17 gladiaattoria saapui kentälle. Vierasjoukkue PollaPapat saapui sen sijaan hieman pienemmällä rosterilla - vain 9 pelaajaa. Myöskään maalivahtia ei oikein tuntunut löytyvän. Onneksi kotijoukkueen suuren pelaajamäärän vuoksi tilannetta saatiin hieman tasoiteltua, kapteeni Maren lievästä vastustelusta huolimatta.

Aika nopeasti pelin alettua kävikin selväksi se, kumpi tässä tanssissa on se, joka vie ja kumpi se, joka vikisee. Kotijoukkueen täydellisestä hallinnasta kertoo ehkä se, ettei vastustaja päässyt juuri puolta kenttää pidemmälle omissa hyökkäyksissään. JIlves siirtyikin nopeaan tahtiin 3-0 johtoon, Piltun (kahdella) ja Sami P.:n maaleilla. Peli oli muutenkin pääsääntöisesti PollaPappojen maalilla, muutamia heidän maalinedustilanteita lukuun ottamatta. Nekin mv-Markku hoiti tyylikkäästi ja ns. "perusvarmasti". Tauolle mentiinkiin kotijoukkueen 6-0 johdossa, Piltun viimeistellessä hattutempun, samoin Maken ja Mohan maalien myötä. Mainittakoon, että kaikki Piltun tekemät maalit vaikuttivat olevan syöttöjä joukkuetovereille.

Legendaarinen huudahdus "uudet jaot" jäi huutamatta, siitä huolimatta asetelmia tasoiteltiin puoliajalla hiukan. Peli tasoittuikin ja rauhoittui hieman, ainakin JIveksen osalta. Toisella puoliajalla nähtiinkin mm. mv-Markulta useita, lähestulkoon paraatipelastus -termin ansainneita, torjuntoja. Välillä näinkin. Kotijoukkue iski vielä yhden maalin, tekijänä Moha. Lopussa ihastusta osakseen sai Jarno V.:n vastapalloon kokeilu, joka yleisön ja pelaajien silmien hivelyn lisäksi, hiveli myös Herranmehtän puiden latvoja. Loppuvihellyksen soidessa kotijoukkueelle kirjattiin 7-0 voitto.

Pointsit koko pelaajamäärälle, tuomarille vihellyksistä ja PollaPapoille saapumisesta Koskelle, vajaamiehisenäkin. Erityismaininta, oranssin paidan uhraamisesta, Purtsille ja Piltulle!! Seuraava peli HirPy:ä vastaan Hirsilässä pe 22.8. klo 17:30. Lähtö JKosken Nesteeltä klo 16:15.

 

HST OB-JIlves: (2014)

Ikämiesten taival KKI-35 -sarjassa jatkuikin heti seuraavalla viikolla Kaukajärvellä Tampereella. Edellinen joukkueiden kohtaaminen oli päättynyt keväällä Pallokentällä JIlveksen 4-2 voittonumeroihin. Tällä kertaa ei näin maalirikasta ottelua nähty. JIlves oli 12 miehen voimin liikkeellä, Janne S. oli vuorostaan maalissa. Peli oli kauttaaltaan tasaista vääntöä, kuitenkin ehkä enemmän JIlveksen hallinnassa. Muutama hyvä maalipaikka, mm. Sami M.:lla, joka sai avopaikan Jussin loistavan laitanousun seurauksena. Tilannetta edelsi myös Eskan erinomainen oivallus päästää pallo jalkojen välistä, hämäten näin ollen vastustaja täysin. Todennäköisesti myös joukkuetoverit haltioituivat ja lähestulkoon mykistyivät. Sami M.:n laukaus kuitenkin ohjautui suoraan maalivahdin käsiin. Tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Toisella jaksolla peli jatkui samanlaisena, JIlveksellä ollen paremmat maalipaikat. Mainittakoon Mohan järkyttävä kanuuna maalikehikkoon, lähestulkoon tolppa hajoten, mutta ei maalia. Kuuleman mukaan laukausta seurannutta ääntä luultiin pitkään Tesomalla asti salamaniskuksi. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, toisella joukkueella ollen hyviä paikkoja, vastustaja iskee siitä yhdestä ainoasta ja niin tälläkin kertaa. Pienen merkkausvirheen seurauksena hervantalaisia jäi kolme pelaajaa maalin eteen, joista tosin vain yhdellä oli kunnia viimeistellä 1-0 voittomaali. Tolpan kautta tietenkin eikä loistavasti maalissa pelanneella Jannella ollut mahdollisuuksia torjua. 

MV-Jannen lisäksi erityismaininnat Hatelle ja Marelle toppareina, Sami M.:lle taistelusta joka tilanteessa ja Eskalle olemisesta pirteällä pelipäällä. Ja ylipäätään kaikille mukana olleille. Makelle pienehkö nilkan venähdys, mutta se mitä mökillä kylmässä kaivovedessä ei saa hoidettua, ei kannata hoitaa ollenkaan! Seuraava peli to 14.8. klo 19 Pallokentällä. Vastassa FC PollaPapat.

 

JIlves-Valo: (2014)

Niin kutsuttu paikallisderby JIlves-Valo pelattiin helteisissä olosuhteissa Pallokentällä. Kotijoukkueella olikin kasassa liuta ikääntyneitä, mutta silti niin juoksuvoimaisia ja kokeneita pelaajia. Myös mänttäläiset olivat useamman vaihtomiehen turvin liikkeellä. Peli alkoi hieman tunnustelevissa merkeissä, molempien hallitessa kenttätapahtumia vuoron perään. Vieraiden lievässä hallinnassa kuitenkin. Tosin, vaarallisimmat maalipaikat taisivat siunaantua kotijoukkueelle, kuitenkin ilman johtomaalia. Perinteiksi käynyt "tuhriminen" jatkui tässäkin ottelussa, sottaajina kunnostautuivat parhaiten Sami P., Make, Jukka H. ja Moha. Avauspuolikkaalla nähtiin myös kahden JIlves -pelaajan yhteislaukausyritys, josta pallo kuitenkin päätyi lasten leikkeihin viereiselle leikkikentälle. Avauspuoliskon lopussa nähtiin kuitenkin kotijoukkueen johtomaali. Sami M. tarjoili pitkän loistopassin Makelle laitaan, joka jamakalais-sprinttereiden tavoin kipitti pallon kanssa pitkin laitaa, tarjoillen loistopassin Mohalle maalin eteen. Jukka H. imi yhden vastustajan itseensä tarjoten näin ollen Mohalle enemmän tilaa maalin edustalle. Moha ei erehtynyt. Tälläkään kertaa. Tauolle lukemissa 1-0.

Toinen puoliaika alkoi samoissa merkeissä, missä oltiin ensimmäiselläkin puoliajalla. Kotijoukkueen liike (mikäli sitä koskaan oli ollutkaan) lakkasi viimeistään tässä vaiheessa ja mänttäläisten tasoitus nähtiinkin pian. Kulman jälkitilanteesta vastustaja pääsi tuikkaamaan, JIlves -puolustuksen ja maalivahdin sekoillessa keskenään. No, siitäkin sanailusta selvittiin. Peli eteni tasaisissa merkeissä, mänttäläisillä ollen kuitenkin ehkä ne vaarallisimmat paikat. Pelin loppupuolella Eusen keskityksen seurauksena pallo otti (ilmeisesti) vastustajan käteen, josta vihellettiin kotijoukkueelle rangaistuspotku. Mainittakoon tuomarin kommentti huutoihin ja protesteihin: " Huutakaa vaan käsi, kyllä mää vihellän! " Varmaakin varmemman maalin iski kapteeni Mare. Siihen taisi vastustajan yritys hyytyä viimeistään, Make kaunisteli vielä yläkulmavedolla loppunumeroiksi 3-1. Jukka H.:lla oli vielä loistopaikka aivan maalin edessä (Maken unelmasyötöstä), mutta haltuunottoyritys vaihtui pallonkarkailuksi. 

Pojot koko joukkueelle, vaikka yritys hieman hyytyikin ja peli olikin ajoittain aika huonoa. Erityismaininnat Sami P.:lle valtaisasta uurastuksesta (jälleen kerran) kipeällä jalalla, Piltulle maalin vahtimisesta ja tuomarille vislailuista. Valolle kiitos rehdistä ja mukavasta pelistä!

 

Jilves-TamFu: (2014)

Ikämiesten pelit jatkuivat kotiottelulla tamperelaista TamFu:a vastaan. Vastustaja saapuikin usean pelaajan voimin Jämsänkoskelle, kotijoukkueella oli muutama vaihtomies. Hyvä sekin. Peli alkoi tasaisissa merkeissä, ehkä hienoisessa kotijoukkueen hallinnassa, ainakin maalipaikkojen perusteella. Palloa ei kuitenkaan saatu maaliin asti. Yllättävää, mutta totta. Noin vartin pelin jälkeen kotijoukkue joutui kuitenkin nöyrtymään ja nk. siirtymään tappioasemaan. 0-1 maali syntyi vastustajapelaajan 3 min kuljetuksen jälkeen, 5 Ilves-pelaajan keskeltä. Markku maalissa oli voimaton. Hallinta siirtyi näin ollen vierailijoille ja tauolle mentiin vastustajan johtaessa peliä 0-3. 

Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli hieman sisuuntuneempana ja loikin muutamia maalipaikkoja, päättäen kuitenkin tilanteet hyvin perinteiseen tyyliin - ei maalia. Yritys kuitenkin palkittiin hetken päästä, peruskuvion päätteeksi, Sami. P:n hienon laitanousun ja keskityksen jälkeen, Maken iskiessä pallon maalin edestä verkon perukoille. Kotijoukkueen yrittäessä hanakasti lisämaaleja, vastustaja iski vielä kahdesti, loppunumeroiksi 1-5 ja vieden näin ollen pisteet Manseen. Ilmeisesti Bar Tonan kautta.

Pisteet, pojot ja tähdet TamFu:lle kovasta, mutta rehdistä pelistä, Hatelle tuomaroinnista, Makelle ja Samille maalista sekä koko joukkueelle yrityksestä ja peli-ilmapiiristä. Erityismaininta Piltulle, joka on ehdottomasti, omasta vastustelustaan huolimatta, pelintekijämiehiä. Samoin Purtsille, joka ennen peliä oli vahvasti sitä mieltä, että pelataan Saksan malliin. Ja näinhän tapahtuikin ;). Harjoitukset jatkuvat normaalisesti (syytä onkin) ja seuraava peli on 31.7. nk. paikallisvääntö eli kotiottelu Mäntän Valoa vastaan.  

 

LaPro KKI35-JIlves: (2014)

15 muukalaislegioonalaisen Helluntain herätysliikehdintä kesäretken merkeissä Ikuriin ei jättänyt juurikaan jossiteltavaa. Herätysliike tapahtui vain ja ainoastaan kotijoukkueessa, jonka seurauksena vierasjoukkue poistui katastrofaalinen tappioasema niskassaan kotimatkalle. Ei kerrottavaa sen enempätä ihtelle kuin jäläkipolovillekaan. Ei nyt eikä koskaan. Tarkentavia kysymyksiä voi esittää mukana olleille. Saa kysyä mitä vaan, todennäköisesti vastataan myös mitä vaan. Positiivisuuspojot (ainoat sellaiset) vieraspelin pelaajamäärälle 15. Seuraava titaanien taistelu Pallokentällä 1.7., vastassa TamFu35.

 

JIlves-HirPy: (2014)

Ikämiesten pelit jatkuivat Pallokentällä kotiottelulla, vastassa HirPy Orivedeltä. Peli alkoi hieman tunnustelevissa merkeissä, ehkä hienoisessa kotijoukkueen hallinnassa. Maalipaikkojakin oli muutamia, joiden lopputulos oli hyvin perinteinen - ei maalia. Värinää, ja valitettavasti JIlveksen kannalta huonoa sellaista, saatiin kentälle noin vartin pelaamisen jälkeen, HirPy:n pelaajien rynniessä kotijoukkueen maalille, sillä seurauksella, että maalivahdin nenä auki ja verta lähestulkoon ämpäreittäin. Kotijoukkue olikin näin ollen pakoitettu vaihtamaan maalivahtia. Kiivaan keskustelun ja lukuisten halukkaiden jälkeen maalitolppien väliin asteli Jarno V. Erityismaininta hänelle uhrautumisesta ja ennen kaikkea loistavasta peliesityksestä!

Vierasjoukkue pääsi ensimmäisenä maalin makuun, tuikatessa pallon verkon perukoille aivan maalin edestä. Mainittakoon, että tätä edelsi HirPy:n pelaajan laukaus n. 32,5 metristä, joka olisi mennyt vähintään saman verran ohi, ellei olisi pomppinut suunnilleen 7 JIlveksen pelaajan kautta maalin eteen vastustajalle. Tuli elävästi mieleen eräs Suomi-Unkari -matsi aikanaan... Kovin kauan HirPy ei saanut johtoasemastaan kuitenkaan nauttia, heidän puolustajansa antaessaan syötön taaksepäin maalivahdilleen, ja tähän väliin ehti, muutenkin erinomaisesti pelannut, Sami P. Noin 68 m juoksun jälkeen. Tilannetta väritti myös HirPyn maalivahdin EI -huuto, joka raikui Jämsänkosken illassa heleänä, mutta epätoivoisena. Sami pistikin pallon varmuudella maaliin.

Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä, molempien luodessa tilanteita tasaiseen tahtiin. Kotijoukkueen paras tilanne siunaantui Eskalle, joka Mohan loistavasta tarjoilusta sai kun saikin pallon yläilmoihin, sen sijaan, että olisi tuikannut sen pienellä kosketuksella takakulmaan. Liikaa kuntosalia, sanoisin. HirPy siirtyi toistamiseen johtoon rankkarin avulla, joka aiheutui JIlves-puolustajan käsivirheestä. Muutenkin hieman omituisia mm. vääriä sivurajaheittovihellyksiä viheltänyt tuomari ei empinyt. Kotijoukkue nousi kuitenkin lopussa tasoihin Haten iskiessä voittomaalin Eskan erinomaisesta keskityksestä. Mainittakoon tilannetta edeltänyt Jukka H.:n loistava pudotus päällä Makelle, joka jatkoi juuri Eskalle sopivan syötön laitaan - Zoomin ja Seppo Kannaksen sanoin voidaankin kysyä: "Mistä lähti"?

Tähdet ja mainninnat koko joukkueelle, mutta erityisesti mv:ksi siirtyneelle Jarno V::lle, koko pelin uurastaneille ja maalintekijöille Hate ja Sami P., keskikentällä taistelleelle Birdielle, alituisesti vaarallisiin maalipaikkoihin hakeutuneelle Eskalle ja "asiantuntevalle" levyraadille katsomossa. Ilmeisesti myös heissä herätti ihastusta Kaiden ja Jukka H.:n säännöllinen 30 s - 1 min vaihtorytmi keskenään vasemmalla laidalla. Seuraava peli su 8.6. klo 17:45 Ikurissa.

 

FC PollaPapat-JIlves: (2014)

Ilveksen taival ikämiesten sarjassa jatkui, tai oli tarkoitus jatkua PollaPappojen vieraana Hervannassa. Kuitenkin juuri ennen lähdön hetkeä Tampereelta kuului kummia eli kotijoukkue ei saanutkaan joukkuetta kasaan, ja JIlveksen peli tyrehtyi ennen kuin edes päästiin matkaan. Näin ollen trooppista iltaa saatiin viettää kukin tahoillaan ja keskittyminen siirrettiin tuleviin koitoksiin. Näistä koitoksista seuraava on kotiottelu aina yhtä vaarallista HirPy:ä vastaan. Peli pelataan 3.6. klo 20 Pallokentän upealla nurmella.

 

JIlves-HST OB: (2014)

Ikämiesten ensimmäiseen kotipeliin saatiin vieraita Tampereen Hervannasta. Pehmeällä Pallokentän nurmella nähtiinkin taitotasoihin nähden kaksi tasaväkistä joukkuetta, jotka kävivät keskenään tasaisen väännön. Harhasyöttöjä nähtiin aika lailla puolin ja toisin, ilmeisesti kenttäolosuhteista johtuen. JIlves siirtyikin 1-0 johtoon Haten loistavan juoksun (toppareiden välistä) seurauksena, vaikka pallo menikin tyhjään maaliin vasta toisella yrittämällä, pallon kimmotessa maalivahdista takaisin Hatelle. 2-0 kotijoukkueelle syntyi nopean hyökkäyksen päätteeksi; pallo ajautui Mohalle, joka jatkoi kantapäällä Makelle, joka taasen täräytti pallon n. 13,5 metristä verkon perukoille. Yläpesään tietenkin.

Vastustaja koitti pitkälti keskeltä läpi, mutta koska sieltä lukkona löytyivät Mare ja Jarno, niin kovin vaarallisia tilanteita ei syntynyt. Laidoilla Kape, Kimmo ja Janne taasen tukkivat sieltä tulleet yritykset. Tosin, kaikkeen ei edm. järjestelykään pystynyt, vaan vastustaja pääsi kaventamaan vaparista upealla vedolla. Luonnollisesti yläriman kautta. 3-1 johtomaali JIlvekselle taasen syntyi Maken loistavasta keskityksestä maalille, jonka yksi ottelun hahmoista, Hate, pukkasi sisään. Hate ja Birdie tukivat hyökkäyksiä hyvin ja kotijoukkue saikin toppareiden välistä juoksuja jatkuvasti enemmän. Tämän seurauksena Birdien hieno syöttö toppareiden välistä ja Make ohjasi pallon kuudentoista nurkilta maaliin - JIlvekselle 4-1.

Maalivahti-Markku lensi punaisella kortilla pihalle 5 min ennen loppua, ottaessaan kuudentoista ulkopuolelta pallon käsillä alimpana miehenä. Olisi ehkä kannattanut antaa mennä vaikka maaliin. Vastustaja tuskin olisi noussut tasoihin, vaikka tekikin aivan lopussa kavennusta tolpan kautta. Mare maalissa oli tilanteessa voimaton.

Loppuvihellyksen soidessa lukemat olivat 4-2 kotijoukkueelle. Runsaslukuisen yleisönkin mielestä JIlves oli numeroiden verran parempi, vaikkakin tunnustus vastustajallekin hyvästä pelistä. Ikämiesten osalta sarjapisteiden metsästys jatkuu seuraavan kerran ma 19.5. Hervannassa FC PollaPappojen vieraana.

 

Mäntän Valo-JIlves: (avauspeli 2014)

Ikämiesten sarjakauden avaus tapahtui edellisen harjoitusturnauksen tapaan Mäntässä, uudella, lähestulkoon samettisenpehmeällä tekonurmella. Liekö edellinen vierailu ko. paikassa jäänyt mieliin, koska vierasjoukkue latoikin taululle aikamoiset loppulukemat.

Ensimmäisen jakson pelillinen hallinta oli täysin Ilveksellä, Valolla muutamia satunnaisia paikkoja, ja nekin maalivahti-Markku hoiteli tyylikkäästi. Mänttäläiset pääsivät pikkuhiljaa paremmin peliin mukaan, ilmeisesti ilvesläisten lievähkön laiskottelun myötä. Tosin, kovin suurta vaaraa tästä ei aiheutunut, Maren ja Purtsin ollessa "muurina" puolustuksessa. Tauolle menty JIlveksen johdossa 2-0.

Toisella jaksolla sama kaiku askelten jatkui ja rankkarikin saatiin (Sami P. kaadettiin läpiajosta), jonka Mare iski verkon perukoille. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Ilves siirtyi 4-0 johtoon, kunnes talviharjoitteluakin ajoittain leimannut käveleminen, alkoi jälleen. Ehkä mieliin oli hiipinyt ajatus pelin voittamisesta, joka hieman hyydytti pelin intensiteettiä. Näin ollen Valokin sai maalitilinsä auki. Ilmeisesti nollapelin menettämisestä suivaantunut vierasjoukkue ryhdistäytyi vielä kerran ja iski lopuksi kolme maalia lisää. Loppulukemiksi kirjailtiin näin ollen 1-7 voitto JIlvekselle.

Maalisieppoina kunnostautuivat kahteen kertaan Moha ja Make, kertaalleen Mare (rp.), Sami P. ja Eska. Erityismaininta kovaluisille alakerran luutijoille eli Marelle ja Purtsille, samoin avauspuolikkaalla muutaman ilkeän vedon torjuneelle Markulle. Mainittakoon vielä, että useampi maali tullut läpiajosta - mistä tämä mahtaa kertoa..?

Tätä ja muuta voi tulla ihmettelemään lisää tiistaina 13.5. klo 20 Pallokentälle, jossa ikämiesten taival sarjassa jatkuu kauden ekalla kotipelillä. Vastassa HST OB Hervannasta.

 

HARJOITUSTURNAUS MÄNTTÄ: (vuoden 2014 avausturnaus)

Ilves osallistuu KKI-35 Tampereen Piirin II-divisioonaan kaudella 2014. Sitä ennen kuitenkin harjoitellaan, ajankohdat löytyvät harjoitusvuorot kohdasta. Harjoitusotteluita on myös hyvä saada alle näinkin kovatasoiseen sarjaan. Ilves KKI-35 -joukkue osallistuikin näin ollen Mäntän Valon järjestämään turnaukseen 12.4.14 Mäntän uudella hienolla tekonurmella. Pelit pelattiin pienellä kentällä, 6+1 pelaajalla. Peliaika 30 min. Tämä tuntui sopivan joukkueelle. Tosin, matkaanhan lähdettiin ilman tietoa maalivahdista, nimenomaan 6:lla pelaajalla. Joukkueessa pelasivat: Euse, Hate, Moha, Jarno V., Janne S., Kaide ja allekirjoittanut eli Jukka H. 

JIlves-Ruovesi: (2014)

Ensimmäiseen peliin maaliin meni, enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan, Jukka H. Kenttäpelaajia yksi vähemmän kuin vastustajalla. Lähtökohdat eivät siis olleet kovinkaan ruusuiset. Tästä huolimatta peli tuntui rullaavan aika mukavasti, syötöt (lyhyet sellaiset) napsahtelivat jalkaan ja maalipaikkoja siunaantui. Tietysti se vanha totuus eli maaleja ei juurikaan tehty. Vastustaja iski kuitenkin avausmaalin epäonnistuneen haltuunoton myötä, allekirjoittaneen jalkojen välistä tietenkin. Oranssipaidat saivat kuitenkin pelin edetessä paremmin pelin toimimaan ja lukemiksi kirjattiin loppujen lopuksi 5-1 JIlvekselle. Maalintekijöinä kunnostautuivat ainakin Kaide, Hate ja Moha. 

JIlves-HirPy: (2014)

Toiseen peliin Orivettä vastaan lähdettiin samalla kokoonpanolla. Pörriä lainatakseni, JIlves siirtyikin nopeasti 0-2 tappioasemaan HirPyn painaessa päälle ja allekirjoittaneen haparoidessa tolppien välissä. Tilanne kuitenkin kääntyi, JIlveksen tasoittaessa 2-2:een. Mainittakoon, että Janne S. saatiin tähän peliin jo mukaan, joten tilanne helpottui hieman - tästä Jannelle erityismaininta, hienuu!!! Tasuri jo häämötti, kunnes JIlveksen siihen asti loistavasti pelannut mv, peitti maaliaan hieman oudolla tavalla ja HirPy iski voittomaalin vain muutamia sekuntteja ennen päätösvihellystä. Maaliverkkoa heilutti ainakin Jarno V., kukakohan sen toisen teki...?

JIlves-Valo: (2014)

Viimeiseen otteluun lähdettiin uudistetulla kokoonpanolla eli allekirjoittanut luopui maalivahdin paikastaan ja Jarno V. siirtyikin tolppien väliin. Tämä tuntui olevan mainio ratkaisu, enempi kuitenkin Jarnon torjuntojen osalta, ei niinkään kentälle siirtyneen pelaajan suhteen :). JIlves sai hurlumhei -vaihteen päälle, "pienien" sisäisten ristiriitojen ja kiukutteluiden kautta, ja iskikin loppunumeroiksi 7-2. Aika monta paikkaa tuhrittiinkin, tosin niin teki Valokin. Maalipyssyinä Hate, Moha, tekiköhän se Kaidekin jonkun maalin? 

JIlves taisi sijoittua, HirPyn voittaessa, toiseksi, mutta niin tai näin, kivaahan se oli, aurinkokin paistoi ja tunnelma oli kohdillaan. Tästä on hyvä siirtyä kohti kesää ja alkavaa sarjakautta!

  logo la pipe   umbroUPM Neste Jämsänkoski Koskentie TK logo Colour 2      KBT http://www.jamsankiinteistonhuolto.fi/images/logot/jamsankiinteistonhuolto.png  Vehnäleipä   Aiheeseen liittyvä kuvakuva cittari 2gutz logo         Himos – Lumi-Suomen keskipiste