jalis4.jpg

Harjoitepankki

Körverit

Mitkä ihmeen körverit?

Wiel Coerver oli Alankomaalainen valmentaja, jonka filosofian mukaan pallonhallinta ("Ball Mastery") on kaiken jalkapallo-osaamisen perusta. Kun yksittäinen pelaaja hallitsee pallonkäsittelyn, on hän valmiimpi käyttämään opittuja liikkeitä itse pelissä. Tämän filosofian pohjalta on kehitetty Coerver Metodiksi kutsuttu valmennustapa. Coerver metodin ensimmäisen askeleen pallonhallintaliikkeet, joita me kutsumme Suomalaisittain körvereiksi, ovat erinomaisia esimerkiksi pallollisessa alkuverryttelyssä. Lisäksi näitä voidaan tehdä pienessä tilassa, joten ne sopivat kotiläksynä, sekä kesä- että talvikaudella.

Körvereitä suositellaan tehtäväksi 1500 kosketusta viikossa, jotta kehitystä tapahtuisi. Tämä saattaa kuulostaa paljolta, mutta useimmissa liikkeissä kosketuksia on 2, jopa 3 kappaletta sekunnissa. Näin tuo koko 1500 kosketuksen tekeminen kestää keskimäärin noin 1000 sekuntia, eli alle 20 minuuttia tehokasta tekemistä. Jos körvereihin käyttää puoli tuntia viikossa, on kehittyminen varmaa. Ja tämän voi vielä helposti jakaa parille päivälle. Eikä mikään estä tekemästä enempää, kuin suositellaan...

Liitteenä olevassa excelissä on 30 "virallista" 1-tason körveriä ja löydät allaolevilta videoilta lisää. Jos et tiedä mistä aloittaa, on nuo excelin liikkeet helpoimpia. Tässä vain muutama esimerkki, mutta pallonhallintaliikkeitä on internet täynnänäsä. Löydätte varmasti teidän taitotasolle sopivat ja kehittävät körverit. Excel -tiedostossa on myös erilliset kortit, joilla pelaaja voi itse seurata körvereihin käytettyä aikaa. Pelaajien tiedot voidaan kerätä joukkueen yhteiselle kortille.

Körverit_kortit

Ohjevideot edellisiin löytyy: https://coachgreatsoccer.com/t/login/

Käyttäjätunnus: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Salasana: geyzyqgp

Ja mitä hyötyä näistä sitten on? Ensinnäkin jalkatyöskentely ja pallotekniikka kehittyvät huimaa vauhtia. Toisekseen nykyjalkapallossa käytetään näitä samaisia liikkeitä erilaisissa tilanteissa. Voitte vaikka kehoittaa pelaajia katsomaan tämän videon ja laskemaan, kuinka monesti kyseinen pelaaja tekee pelissä jonkin Körveri -liikkeen.