jalis3.jpg

Jalkapallo

Sekava ilta päättyi 2-5 tappioon Pallo-IIroille!

Jani Järven vakava loukkaantuminen käänsi ottelun!

 

Kohtalon ottelut jatkuivat lauantaina Oinaalassa, kun vastaan asteli Pallo-Iirot Raumalta. JIlves oli hankkinut kolme uutta pelaajaa VJK:sta. Peetu Lintinen ja Aleksi Kaakinen olivat jo pelioikeutettuja, mutta maalivahti Ville Viljanen ei saanut pelata vielä tässä ottelussa ja JIlves joutui laittamaan maaliin polvivammaisen Jani Järven. Ottelun vei P-Iirot 2-5 (1-2).

 

Ottelun ensimmäisen maalin vieraat tekivät jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun löysähköön vetoon Järvi ei pystynyt ponnistamaan perään ja pallo muutti myös hiukan suuntaa toisesta pelaajasta. JIlves hallitsi kokonaisuutena tilanteita ja vartin pelin jälkeen Peetu Lintinen antoi kierteisen ja kovan kulman takatolpalle, johon Joonas Laaksonen pääsi puskemaan ja Teemu Toukonen veti ilmasta maalin kattoon. Puoliajan lopulla Pallo-Iirot pääsivät toppareiden välistä suhteellisen helposti boksin sisään ja maalivahti Järvi ei päässyt riittävän nopeasti kipeellä jalallaan peittämään. Tilanne 1-2.

 

Toisen puoliajan enimmäisellä kolmanneksella hallinta siirtyi täysin JIlvekselle ja Arash Muridiyazdin unelmaveto upposi iirojen maalin yläkulmaan. Tilanne oli 2-2. Tässä vaiheessa näytti siltä, että ensimmäinen kotivoitto on tulossa. Sitten kentällä alkoikin tapahtua traagisia asioita, joita tuomari Lindberg maustoi omalla toiminnallaan. Pelitilanteessa Jani Järvi maalissa loukkaantui vakasti, Lindberg ei vieheltänyt peliä poikki ja JIlves pelaajien huomio kiinnittyi Järveen. Pallo-IIrot käyttivät tilanteen härskisti hyväksi ja tuikkasivat maalin. Kentälle tilattiin ambulanssi ja tunteet tilanteesta kuumenivat kotijoukkueen vaihtopenkillä sen verran, että ottelun hahmoksi noussut Lindberg passitti päävälmentaja Västisen katsomon puolelle ja varoitti Kimmo Liimataista.  Järven saanti kuljetuskuntoon kesti n. 35 min ja ottelu pääsi jatkumaan. Outo maali kismitti kotijoukkuetta ja kannattajia. Maalin jouduttiin laittamaan kenttäpelaaja Petri Koskinen. Kohta pelin jatkuttua puolustaja Sinisalon palautus Koskiselle suuntautui sen verran sivuun, että pallo lipui omaan maalin. Hyvä ote oli vaihtunut 2-4 tilanteeksi. Pallo-Iirot pääsi vielä kerran vastahyökkäykseen ja teki tilanteeksi 2-5 Jilveksen prässätessä ja kavennusta hakiessa. Ilveksen hallintaa maalimäärät eivät kuvaa, mutta kulmat 11 - 3 Ilvekselle kertovat jotain pallon hallinnasta. Tehottomuus maalinteossa jatkui kuitenkin edelleen.

 

Seuraava ottelu on ensi lauantaina Oinaalassa ja vastaan asettuu Jazz Porista. Ottelu alkaa klo 17.00

Edustus pelaa

 

         - 

       PE 3.5  KLO 18.30  PAUNU TEKONURMI

     EDUSTUS KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)

          

NAISET PELAA

 

   - 

       MA 29.4  KLO 19  PAUNU TEKONURMI

      NAISET/T19 KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)