jalis.jpg

Jalkapallo

Tappio jääkiekkolukemin!

 

Juhannustauolta palannut edustusjoukkue lähti vierailulle Säynätsalon tekonurmelle, jossa se sai vastaansa IV divisioonan kakkospaikkaa pitävän LPK:n Jyväskylästä.

 

Molemmat joukkueet aloittivat ottelun varsin hyökkäysvoittoisasti – puolustus unohtuen - joten ensimmäisellä puoliajalla syntyikin peräti viisi maalia. JIlves siirtyi ottelussa 0-1 johtoon, kun Miikka Lahtinen sijoitti Konsta Laaksosen keskityksen maaliin. LPK sai kuitenkin pelin haltuunsa pian avausmaalin jälkeen ja teki kaksi seuraavaa maalia pitkien pallojen ja kovan vääntämisen jälkeen. 2-2 tasoitus puolestaan syntyi Johannes Karjalaisen läpisyötöstä, josta Valtteri Kallioniemi laukoi tasoituksen maalin alanurkkaan.

 

Aivan ensimmäisen puoliajan loppupuolella ottelun tuomarikolmikolle tapahtui peräkkäin kaksi todella karkeaa virhettä! Ensin JIlveksen keskikenttä pelasi nopean Valtteri Kallioniemen läpiajoon, mutta hänet kuitenkin kaadettiin kahden miehen voimin rangaistusalueen sisällä ilman rangaistuslaukausta ja mikä pahinta, tilannetta seuranneesta LPK:n puolustajan potkaisemasta ”hätäpurusta" pallo tavoitti metritolkulla paitsiossa olleen hyökkääjän, joka ohitti hölmistyneen JIlves maalivahdin ja siirsi LPK:n 3-2 johtoon. Tilanteen jälkeen tuomarikolmikko piti palaverin, jonka aikana JIlves-joukkue oli varma, että maali hylätään, mutta ihmetys olikin suuri, kun palaverin tuloksena Ilves-vahti Järviselle annettiin varoitus epäurheilijamaisesta käytöksestä – hän kun erehtyi taputtamaan pillipiipareiden töppäyksille.

 

Toiselle puoliajalle Ilves suoritti vaihdon ja pienellä riskillä komensi kentälle reisivammasta kärsivän Joakim Särkivuoren. Vaihdon ja muutaman pelipaikkamuutoksen ansiosta JIlves sai pelin täydellisesti hallintaansa. Peli rauhoittui ja syöttöpeli kulki paljon paremmin. Maalipaikkojakin siunaantui ensimmäisen vartin aikana kymmenkunta, mutta Johannes Karjalaisen tolppapuskua lähemmäs ei päästy. Ja kuten pallopeleihin kuuluu, altavastaaja LPK pääsi iskemään toisen puoliajan ensimmäisestä hyökkäyksestään lukemiksi 4-2. Tämä siis Ilveksen 25 minuutin painostuksen jälkeen.

 

Pelin lopussa JIlves sai vielä pienen takaa-ajon käyntiin ja 86 minuutilla Tatu Timosaari kavensi kulman jälkitilanteesta lukemiksi 4-3. Välittömästi maalia seuranneesta aloituksesta LPK pääsi jälleen iskemään joukkueen kahden maalin johtoon. Vielä kerran, kun peli oli jo lisäajalla, Kallioniemi pääsi ujuttamaan maalivahdin längistä kavennuksen, mutta siihen loppui sekä kiri että ottelu, joten JIlves hävisi ottelun jääkiekkolukemiin 5-4.

 

Ottelun tulos oli runsasmaalisuuden lisäksi Ilveksen kannalta myös todella harmittava, kun jo ennestään loukkaantuneen kirjoissa olevan Joona Sinisalon lisäksi kesken ottelun kentän joutui aikaisemman loukkaantumisen vuoksi jättämään sekä Joakim Särkivuori että kätensä tässä pelissä loukannut Atte Puronaho. Vaikka seuraavaan otteluun on aikaa puolitoista viikkoa, niin tätä kolmikkoa tuskin vielä seuraavassa kotiottelussa kentällä nähdään.

 

Ottelun jälkeiset pelaajien kommentit kuvaavat tappio-ottelua hyvin: ”Jalkapallopeli pitäisi voittaa, jos tekee vastustajan verkkoon neljä osumaa, mutta sitä ei voi voittaa, jos omiin samaan aikaan päästetään viisi”!

 

JIlves maalit:

 

14 min Miikka Lahtinen

36 min Valtteri Kallioniemi

86 min Tatu Timosaari

90 min Valtteri Kallioniemi

 

Edustus pelaa

 

         - 

       PE 3.5  KLO 18.30  PAUNU TEKONURMI

     EDUSTUS KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)

          

NAISET PELAA

 

   - 

       MA 29.4  KLO 19  PAUNU TEKONURMI

      NAISET/T19 KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)