jalis4.jpg

Uutiset

Voittoputki jatkui

Ennen kesäisen ottelun alkua selvisi, että kotijoukkuetta vastaan asettunut PaRi II onkin tosiasiassa Palokan Riennon ykkösjoukkue. Joukkueiden kevätkierroksen ottelu päättyi ratkaisemattomaan 1-1 tasapeliin.

Syyskierroksen ottelu alkoi molemmilta joukkueilta Jämsänkosken Pallokentän samettista nurmea tunnustellen. Pallo poltti joukkueiden pelaajien jaloissa samoin kuin aurinko on polttanut meitä kaikkia pitkin kesää. Viimein ottelun 38 minuutilla alkoi tapahtumaan, kun Lassi Karjalainen päästi kotijoukkueen tuskasta laukoen 1-0 maalin. Pari minuuttia myöhemmin, pitkästä aikaa aloituskokoonpanoon päässyt Miika Haikala kiitti luottamuksesta laukoen Miikka Juvenin keskityksestä hyvin osaamallaan jalkaterän kierteisellä rintapotkulla lukemiksi 2-0.

 

Puoliajalla lukemat olivat kotijoukkueelle 2-0. Tämän jälkeen valmennusjohto halusi saada kentälle lisää juoksuvoimaa ja vaihtoi kentälle Tero Talvisen. Ja eipä aikaakaan, kun ensin Joona Sinisalon ja sitten Johannes Karjalaisen hienoista syötöistä Talvinen oli siirtänyt kotijoukkueen todella hienoille yksilösuorituksillaan jo 4-0 johtoon.

Ottelu näytti – ja oli – ratkennut, kun vastustajan pelaaja törmäsi pallontavoittelutilanteessa maalivahti Jani Järveen (tuomarin mielestä) rangaistuslaukauksen arvoisesti. Vastustajajoukkueen pelaajan nilkka vääntyi tilanteessa todella pahasti, joten ottelu oli keskeytettävä. Ambulanssitauon jälkeen laukaistun rangaistuslaukauksen Järvi torjui – JÄLLEEN KERRAN – ja loppuosa ottelusta olikin sitten pelkkää pelailua ilman sen kummempia tapahtumia. Lopputulos 4-0 siirsi JIlveksen jo sarjakakkoseksi, kun samaan aikaan pari kärkiryhmään kuuluvaa joukkuetta tasasivat pisteet 0-0 tasapelillään.

 

Seuraavan kerran Ilves pelaa Keuruulla perjantaina 15.8.2014, jolloin vastaan asettuu KeuPa. Kotiottelu Harjun Potkua vastaan puolestaan pelataan perjantaina 22.8.2014

  logo la pipe   umbroUPM Neste Jämsänkoski Koskentie TK logo Colour 2       http://www.jamsankiinteistonhuolto.fi/images/logot/jamsankiinteistonhuolto.png     Aiheeseen liittyvä kuvakuva cittari 2gutz logo             

 KeskimaaLogo