jalis2.jpg

Jalkapallo

Ajankohtaista

2018

Kevät ja kesähän se on jälleen aika lailla käsillä ja tietenkin senioripalloilut sitä mukaa. Koko syksy ja talvi höntsäiltiin Jämsän Liikuntahallilla futsalin merkeissä, vaihtelevalla pelaajamäärällä. Pohjakunto porukalla on siis hyvin suurella todennäköisyydellä samalla tasolla kuin aina ennenkin. Tai paino ei ainakaan ole tuolla sanalla "kunto".. Kesän ulkoharjoitukset ovat tässä starttailleet, tiedotellaan niistä sitten taas tarkemmin. Huhu kertoo myös, että lisää uusia pelimiehiä olisi saatu mukaan, mikä on kyllä erinomainen asia. Hienuu! Ja tässä toukokuun loppupuolella taitaa jo ensimmäinen sarjapelikin olla ajankohtaista, vieraspeliä "lähistöllä" olisi tarjolla. Vanhempi sukupolvi iloitsee myös alkavasta, Purtsin jalkapallokoulusta kaiken ikäisille, varsinkin pienille jalkapallojunioreille, tämäkin on osastoa "Hienuu"!! Aurinkoista kesää kaikille!

2017

Näin kevätauringon helliessä, nyt on viimeistään aika kaivaa se pitkän talven naftaliinissa virunut kokonaisuus esiin (koskee myös pelikenkiä) ja siirtyä mukavaan senjoriporukkaan höntsäilemään ulkoilmaan! Tapaamme ilon kautta aina tiistaisin Myllymäen samettisen pehmeällä kentällä klo 18-19, tervetuloa mukaan! Sarjakauden avaus lähestyy ja tälläkin kaudella pelaamme aina yhtä leppoisassa Pirkanmaan sarjassa. Koska ikääkin tulee koko ajan lisää, myös pelimatkojen pituus lisääntyy. Tutuksi tulevat niin Hämeenkyrö, Sastamala kuin Ylöjärvikin. Varmaan jo tulevaa sote-uudistusta. Tästäkin huolimatta pelaamme liikkuvaa ja taidokasta jalkapalloa, yhdessäolon sekä ilon kautta, myös tulevana kautena. Mukaan mahtuu myös uusia, mielellään lähempänä sitä 35 ikävuotta olevia, pelaajia. Esimerkiksi jos muissa seuran joukkueissa ei pelipaikka aukea, täältä löytyy kyllä peliaikaa! Ikämiehet toivottavatkin kaikille jilvesläisille oikein lämmintä ja mukavaa jalkapallokesää 2017!! 

Hei vaan hei!

Ikämiesten taival Pirkanmaan KKI35 Kakkossarjassa on päättynyt ja on aika siirtyä talviunille. Tai siis lähinnä sisätiloihin pelailemaan. Kesän sarja oli kaikkinensa aika tasainen; toiseksi ja viidenneksi tulleiden joukkueiden välinen ero olikin vaivaiset 3 pistettä. Ja JIlves oli juuri tuo viidennen sijan saavuttanut joukkue. Harmiksemme Mäntän Valo luopui sarjasta kesken kauden ja nk. "paikallisderbyjä" ei enää nähty. Pirkanmaan sarja ollut ja on kovatasoinen sekä erittäin kilpailuhenkinen (valitettavasti), joskus ehkä hieman liiankin. Onneksi suuremmilta loukkaantumisilta on vältytty ja pääsääntöisesti on ollut mukavaa pelailla sekä joukkueessa on vallinnut rennon leppoisa ilmapiiri. "Lievää" vitt..lua tietenkään unohtamatta :D. Kohti pimeää syksyä ja talvea, tietenkin ilon kautta! Ja aina perjantaisin klo 17-18 futsalia höntsäillen (vanhan lukion liikuntahalli, Jämsä)! Tervetuloa sinnekin, niin vanhat kuin uudetkin ikämiehet!! Huom! Alaikäraja 35 v., yläikärajaa ei ole. Kuten on nähty..

2016

Tervehdys jalkapalloväki!

Talvi on treenattu ankarasti, säännöllisesti ja huipputasolla illasta toiseen, futsalhöntsyjen merkeissä KKI-35 -joukkueen taholta. Joukkue uhkuu näyttöhaluja, janoaa maaleja ja perustaa tänäkin vuonna pelaamisen keskikentän dominointiin sekä tiukkaan puolustuspeliin. On siis aika siirtyä sanoista tekoihin, toisin sanoen sisältä ulos ja tehdä tästäkin jalkapallokesästä mielekäs sekä antoisa, täynnä iloisia ulkoilutapahtumia. Rosteri pysynyt pääpiirteittäin samana, jo useamman vuoden ajan ja satunnaiset muutokset (mikäli niitä on) näkyvät korkeintaan keskivartalossa. Ei pelinopeudessa eikä taito-ominaisuuksissa. Ilon kautta mennään iliman muuta, iloista kannustamista otamme mielellämme seuraksemme myös kesän peleihin - lämpimästi tervetuloa ikämiesjalkapalloilun äärelle myös kesällä 2016!

2015

Kausi paketissa, seuraavaa odotellessa!

Kausi paketissa, ei kuitenkaan kenenkään jalat. Vaikka loppukaudesta hieman kauhunhetkiäkin saatiin, erään näyttävän, pelitilanteessa tapahtuneen ilmalennon myötä. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. Kausi on tosiaan paketoitu ja sarjasijoitukseksi muodostui jaettu neljäs sija. Tämä on erinomainen suoritus, jonka arvoa lisää entisestään se, että JIlves KKI-35 pelaa suurella todennäköisyydellä, joukkueen keski-ikä huomioiden, sarjansa iäkkäimmällä pelaajamateriaalilla. Kauden edetessä päästiin entistä paremmin "Ilon kautta" -teemaan ja ihan hyvältä näyttää jo alkaneissa sisätreeneissäkin. Harjoitukset muuten perjantaisin klo 17-18 Jämsän (vanhan)  lukion liikuntasalissa. Tästä hyvällä mielin kohti ensi kautta ja kesää - pelailemisiin !!

JIlveksen ikämiesjoukkueen puolesta,

Jukka H.

Ikämiesten tervehdys!

Näin se on, talvi on pelailtu futsalia sisätiloissa ja nyt onkin se hetki keväästä kun on siirrytty ulkoilmaan, ja sarjapelitkin kolkuttelevat ovella. Talven pelailuissa on käynyt huru-ukkoja vaihtelevalla menestyksellä, kuitenkin aina sen verran hyvin, että pelit on saatu aikaiseksi. Tälläkin kaudella on pyritty ja pyritään pelaamaan ilon ja yhdessäolon sekä toistemme kannustamisen kautta. Ei ryppyohtaisesti, vaikka niitä osalla porukasta alkaa olemaankin jo iliman minkäänlaista vuorovaikutustakaan. JIlves KKI-35 lähtee tähänkin kauteen tekemään parhaansa, nauttimaan pelaamisesta sekä jokaiseen otteluun voitto mielessä, on lopputulos sitten mikä tahansa. Kotipelit pelataan tänä vuonna Paunussa Jämsässä, otteluohjelma löytyy omasta osiostaan. Tsemppiä meille ukoille ja kiitokset kotijoukoille, että luvat vieraspeleihin(kin) irtoavat vielä monen kymmenen vuoden jälkeen! Ja tervetuluu lehtereille seuraamaan aina yhtä viihdyttävää, ei niinkään liikkeeseen vaan taito-ominaisuuksiin perustuvaa ikämiesjalkapalloa kesällä 2015!

 

Ilon kautta!

Jukka Hyppölä

 

 

 

 

Edustus pelaa

 

         - 

       PE 3.5  KLO 18.30  PAUNU TEKONURMI

     EDUSTUS KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)

          

NAISET PELAA

 

   - 

       MA 29.4  KLO 19  PAUNU TEKONURMI

      NAISET/T19 KIITTÄÄ FUTSAL KAUDEN KANNATUKSESTA:)