jalis.jpg

Ajankohtaista

Jippo selkeästi parempi

Niina Huuhtanen / Jämsän Seutu

 

Jippo - JIlves 4-0 (3-0)

 

Jämsänkosken Ilveksen edustusjoukkueen lauantainen peli Joensuun Jippoa vastaan ei olisi voinut alkaa huonommin, sillä Jippo iski maalin heti ensimmäisellä minuutilla.

– Puolustimme hiukan huonosti ja pääsivät siitä heti rokottamaan, kertoo päävalmentaja Matti Koskela. Ilveksen epäonni jatkui, kun Jippo teki toisen maalin 12:nnella minuutilla. Koskelan mukaan maali syntyi vastustajan purkupallosta.

– Kaveri oli yhtäkkiä yksin läpi. Ei oltu ihan hereillä siinä tilanteessa.

Jippo teki ensimmäisellä puoliajalla yhteensä kolme maalia, joista viimeinen syntyi pelin 36:nnella minuutilla. Toisella puoliajalla Ilves terästäytyi hieman, mutta tämä ei riittänyt maalien tekoon. Peli päättyi loppulukemin 4–0.

– Ei pystytty haastamaan Jippoa missään vaiheessa. Se on ihan fakta, että oikea joukkue voitti. Oli tiedossa, että Jippo on vahva, mutta kaikki pelit alkavat aina nolla-nollasta.

Koskelan mukaan Ilveksellä oli jonkin verran hyviä paikkoja, mutta viimeistely ontui. Edukseen pelissä erottuivat Albert Luukko, Arttu Hokkanen sekä ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen paidassa pelannut Marco Betanzos.

– Jos 4–0 tulee nenään pelistä, niin ei siinä toisaalta paljon kiitosta voi saada kukaan. Ei valmentaja tai pelaajat, Koskela toteaa.

Liika vaihtuvuus on Koskelan mukaan suurin syy Ilveksen huonoon menestykseen tällä kaudella.

– On ollut loukkaantumisia. Ei ole saatu sellaista sabluunaa siihen peliin. Ehkä sitoutumisessa olisi ollut toivomisen varaa, mutta näillä mennään eikä auta valittaa.

Jämsänkosken Ilveksellä on tällä kaudella jäljellä vielä kolme peliä. Ilveksen taival jatkuu viikon päästä lauantaina 17. syyskuuta, kun joukkue kohtaa kotiottelussa Kuopion Kings SC:n. 24. syyskuuta Ilves kohtaa kotiottelussa puolestaan Warkaus JK:n. Viimeisen ottelun Ilves pelaa 1. lokakuuta Joensuussa, jossa vastaan asettuu JoPS.

Ilves on tällä hetkellä sarjataulukossa viimeinen kuudella pisteellä. Eroa toiseksi viimeisenä olevaan Kings SC:hen on neljä pistettä. Mikäli tilanne pysyy samana kauden loppuun asti ja Ilves jää sarjan jumboksi, tippuu joukkue seuraavalla kaudella nelossarjaan. Valmentaja Koskela kertoo joukkueen taistelevan pisteistä kynsin hampain.

– Jalkapallossa on reilu peli: paras nousee ja huonoin tippuu. Pyyhettä ei kuitenkaan heitetä kehään missään tapauksessa. Meillä on kaksi kotiottelua jäljellä ja mielellään ottaisimme voiton niissä. Kunhan saamme rentoutta peliin ja jokainen uskoo omiin kykyihinsä, niin en näe mitään syytä siihen, miksi emme voittaisi tulevia matseja.